Kiitokseni, vaan ei hyvästejä museoalan ammattilaisille

Lähetin alla olevan viestin museoalan ammattilaisten Museoposti-listalle 9.1.

Arvoisat museopostilaiset!

On kiitosten aika, mutta toivottavasti ei jäähyväisten aika. Olen työskennellyt vuodesta 1996 alkaen museoalalla, monen osaavan ammattilaisen kanssa. Nyt on aika kiittää lämpimästi yhteisistä vuosista! Vaihdan urani suuntaa ja jätän päätyöni museoalalla taakseni.

Merkittävin ajanjakso museoalalla on toteutunut Vantaan taidemuseossa v. 1996 alkaen - ensin asiantuntijatehtävissä ja sitten museon johdossa vuodesta 2010 alkaen. Lisäksi olen saanut työskennellä Designmuseossa, Kiasmassa ja Didrichsenin taidemuseossa. Luottamustehtävissä olen toiminut sekä Suomen museonjohtajat ry:n että Kansainvälisen museoneuvoston, ICOM Suomen komitea ry:n hallituksissa.

Tahdon erityisesti kiittää Vantaan taidemuseo Artsin henkilökuntaa. Teissä on ammattitaitoa, osaamista, sinnikkyyttä, ennakkoluulotonta heittäytymiskykyä ja teidän ansiostanne saimme yhdessä aikaan Artsin. Museo on tekijöidensä summa ja paljon enemmän.

Oleellisia merkkipaaluja Vantaan taidemuseossa ovat olleet henkilökunnan kasvu ja ammatillisuuden korostuminen, radikaalisti uudenlainen museo Artsi, jonka painotukset ovat graffitissa, katutaiteessa ja performanssissa, Vuoden museo -finaali, kävijämäärien tuplaantuminen, Seinähullu Vantaa -suurhanke Street Art Vantaan ja Suomen Kulttuurirahaston kanssa sekä monet muut uudet yhteistyöavaukset.

Opintovapaani Vantaan taidemuseo Artsista päättyi 31.12.2018 ja samalla astui voimaan irtisanoutumiseni. Perustin syyskuussa 2017 oman, muutosjohtajuuteen ja ammattimentorointiin keskittyvän yritykseni. Moni museoalan ammattilainen - johtaja ja asiantuntija - on nykyään mentorointiasiakkaani ja olen saanut olla muutosjohtajan roolissa jo useamman museon kehittämistyössä mukana.

Museoissa on paljon potentiaalia ja mahdollisuuksia. On ollut ilo seurata museokuhinaa eri puolilla maata. Museoissa on paljon voimaa myös yhteiskunnallisina kantaaottajina ja suunnannäyttäjinä. Museot edustavat arvoja, jotka tulevat tulevaisuudessa taatusti nousemaan vielä uudenlaiseen kukoistukseen ja arvostukseen.

Valoisaa tulevaisuutta museoalan ammattilaisille!

Toivon, että yhteistyömme jatkuu myös tulevaisuudessa.

Parhain terveisin,

Kati Huovinmaa, muutosjohtaja & ammattimentori
+358 40 572 9369


Varaa paikkasi maaliskuun muutosjohtajuus-iltapäivään!

Vastaan suureen kysyntään! Tarjoan kiteytetyn ja intensiivisen kattauksen muutosjohtajuuden oleellisimpiin näkökulmiin, selkeästi paketoidusti, rajatulle määrälle ihmisiä. Lämpimästi tervetuloa mukaan, olet sitten johtaja, asiantuntija tai muutoin muutosten johtamisesta kiinnostunut. Iltapäivän teemoja: vanhat rakenteet & uusi johtajuus, viestinnän merkitys muutoksissa, erilaisten roolien oivaltaminen, muutoksen herättämien tunteiden kohtaaminen ja johtaminen.

Onnistu muutoksen johtamisessa -teemailtapäivä to 14.3.
Hyödyt sinulle ja organisaatiollesi:

  • Helpotusta muutoksen läpivientiin, motivointiin ja toteutukseen

  • Käytännönläheinen, kokemuksellinen ja helposti omaksuttava sisältö omaan työhön sovellettavaksi

  • Muutosjohtajuuteen laajasti perehtyneen ammattilaisen täsmävinkit

  • Uudet oivallukset & olemassa olevien ajatusten vahvistukset

  • Osallistumalla vaikutat sisältöön: kysy ja sinulle vastataan

  • Mahdollisuus verkostoitua eri alojen ihmisiin

Koska, miten & missä?

  • To 14.3. klo 15-16.30: Kati Huovinmaan käytännönläheinen, motivoiva ja selkeä alustus muutosjohtajuuteen + yhteinen, luottamuksellinen keskustelu

  • Tila sijaitsee Helsingin keskustassa, tarkemmat tiedot ilmoitetaan lähempänä ajankohtaa

  • Paikkoja on rajoitetusti, toimi pian

Pieni investointi suhteessa hyötyihin:

  • 179 € + alv. 24 % / osallistuja

Mitä yksilömentorointi on? Tämä palaute kertoo kaiken oleellisen.

Minulta on usein kysytty, mitä yksilömentorointi pitää sisällään ja miten se toteutuu. Sain niin ytimiin käyvää palautetta, että haluan jakaa sen kanssasi. Viiden kerran mentorointikokonaisuuteen osallistunut asiakkaani kuvaa tekstissään jotain niin oleellista minusta ja tarjoamastani mentoroinnista, etten yksinkertaisesti itse osaa näin seikkaperäisesti kertoa. On todella avartavaa ja mielenkiintoista päästä oivaltamaan, miltä vastapuolella minua istuvasta ihmisestä tuntuu ja mitä hän mentoroinnista itselleen saa.

Lue lainaus asiakaspalautteesta:

"Voin lämpimästi ja varauksetta suositella Katin palveluita. Hän on viisas kuuntelija, ei mitään omaa sanomaa julistava tsemppitykki. Vähäeleisesti kysymysten ja kuuntelun kautta hän auttaa löytämään omat vahvuudet ja ratkaisut. Katilla on vankat näytöt muutosjohtamisesta sekä intohimo nimenomaan siihen, ei oman egon pönkittämiseen.

Viisas kuuntelija, ei omaa sanomaa julistava tsemppitykki.

Ymmärsin mentoroinnin ansiosta omat vahvuuteni ja arvoni, sain rohkeutta. Ennen viimeistä sovittua, 5. tapaamistamme minulla oli uusi unelmatyö. Kati ei tuputa valmiita vastauksia tai ympäripyöreitä kliseitä. Hän ei itse asiassa puhu kovin paljon, hän kuuntelee - oikeasti kuuntelee. Ja sitten esittää hyviä kysymyksiä. Kati tukee ja auttaa löytämään ratkaisuja itse. Hän kertoo myös omista kokemuksista johtajana ja miten on itse joitakin tilanteita ratkaissut - ei avaimena kaikkeen, vaan esimerkkinä. Hän on rauhallinen, inspiroiva ja voimakkaasti läsnä tilanteessa.

Rauhallinen, inspiroiva ja voimakkaasti läsnä tilanteessa.

Olin hieman hukassa itseni kanssa ammatillisesti. Minulla oli levoton olo, aiemmin motivoiva työ oli alkanut tuntua tylsältä. Kaikki oli periaatteessa hyvin, mutta kaipasin jotain enemmän, tahdoin kehittyä. Uskaltauduin laittamaan viestiä, muuten siihen oli jostain syystä iso kynnys - jotenkin avun pyytäminen saattaa tuntua omien heikkouksien myöntämiseltä ja siten voi tulla haavoittuvainen olo. Lisäksi mietin, että ehkä minulla pitäisi olla joku selkeämpi ongelma tai ajatus omista tavoitteista.

Kirjoitin hieman itsestäni Katille ja hän viisaasti näki varmasti jo siitä, että minä kaipaan jotain muuta. Kati ehdotti tapaamisia ja jo ensimmäinen kerta oli käänteentekevä. Kati ei tuputa valmiita vastauksia tai ympäripyöreitä kliseitä. Olin oikeastaan positiivisella tavalla hämmentynyt siitä, miten vähän hän oli äänessä. Minusta tuntui, että hän näki tilanteeni todella tarkasti kuunneltuaan hetken omaa sekavaa pohdintaani.

Jo ensimmäinen kerta oli käänteentekevä. Ei valmiita vastauksia tai ympäripyöreitä kliseitä.

Aivan ensin sain rauhan omaan sisäiseen kiehuntaani. Ymmärsin, että en ole hölmö ajatusteni kanssa, vaan olinkin kasvanut omasta työtehtävästäni ulos. Sain Katilta tehtäviä, joihin tartuin raivoisalla innolla. Vastaavat vinkkilistat tai tehtävät itsetutkiskeluun tai omiin arvoihin olisivat jääneet hektisessä elämäntilanteessa tekemättä, ellen olisi vastuussa niistä myös jollekin muulle - joka muistuttaa niiden tärkeydestä minulle.

Sain rauhan omaan sisäiseen kiehuntaani. Ymmärsin, että en ole hölmö ajatusteni kanssa.

Kati antoi lempeän sysäyksen oikeille raiteille, mutta minun on itse pystyttävä ohjaamaan junaa. Olin toivonut muutosta, mutta Katin avulla prosessi oikeasti käynnistyi ja jossain kohtaa tajusin, että se on menoa. Minulla oli muutamia eri suunnitelmia ja mahdollisia polkuja muutaman tapaamisen jäljiltä ja uskoin toteuttavani jotain niistä kolmen - viiden vuoden sisällä.

Kuitenkin kävi niin, että noin puolen vuoden kuluttua ensimmäisestä tapaamisesta minulla oli uusi työpaikka, sellainen, josta olin unelmoinut. Työnhakuprosessia helpotti aivan valtavasti se, että olin pohtinut urakalla omia vahvuuksia, ominaisuuksiani, omaa potentiaalia. Nyt olen edelleen hieman häkeltyneenä mutta onnellisena uusien upeiden, inspiroivien ja vaativien haasteiden parissa. Muistan, että eräässä vertaistapaamisessa jotkut hieman ihmettelivät, että maksan mentorointipalvelusta. No miksi? Sain jutella luottamuksellisesti aivan huippuhyvän johtajan kanssa, joka on erikoistunut muutosjohtamiseen ja sparraamiseen.

Jotkut hieman ihmettelivät, että maksan mentorointipalvelusta. No miksi? Sain jutella luottamuksellisesti aivan huippuhyvän johtajan kanssa, joka on erikoistunut muutosjohtamiseen ja sparraamiseen.

Tiesin, että voin täysin vapaasti kertoa hänelle omista asioistani ilman että ne leviävät mihinkään muualle. Katilla on laaja verkosto ja hän voi sen kautta myös saada tietoa sopivista työpaikoista. Kati on asiakaslähtöinen ja toimi minun tarpeideni ja toiveideni mukaan. Hänen tavoitteenaan ei ole luoda riippuvuussuhdetta, vaan auttaa vain tarvittavan verran eteenpäin.

Tavoitteena ei ole luoda riippuvuussuhdetta, vaan auttaa vain tarvittavan verran eteenpäin. Paras sijoitus, minkä olen tehnyt.

Viiteen kertaan kuluneet rahat ovat paras sijoitus, minkä olen tehnyt - sainhan unelmatyön. Katin kanssa sai sovittua maksuista oman aikataulun mukaan ja kerrat ajoittuivat usean kuukauden ajalle, joten se ei muodostunut kynnyskysymykseksi."

Kaipaatko sinä mentoria? Ota yhteys vailla kynnystä, niin kerron kuinka etenemme.
Yksilömentorointi urapohdintoihin, johtajuuden kysymyksiin tai muutostilanteisiin.

Kati Huovinmaa, muutosjohtaja & ammattimentori, kati@huovinmaa.com +358 40 960 4838

Miksi viestintä on tärkeää muutoksessa? Seminaariluento marraskuussa

Pääsen luennoimaan muutosviestinnästä Taiteen perusopetusliiton Luotsit II -aloitusseminaariin marraskuussa. Odotettavissa on mielenkiintoinen päivä ja ainakin parisataa osallistujaa, pääosin taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten rehtoreita ja opettajia. Päivän teemana on uusi opetussuunnitelma. Taiteen perusopetus tuli minulle tutuksi jo lapsuusajan harrastuksena kuvataidekoulussa.

Taiteen perusopetusliitto on kattojärjestö 6 taiteen perusopetuksen järjestölle, jotka edustavat musiikin, tanssin, teatterin, sirkuksen, arkkitehtuurin, kuvataiteen, audiovisuaalisen taiteen, sanataiteen ja käsityön taiteen perusopetusta antavia oppilaitoksia. Huima ja vaikuttava määrä toimijoita. Viestinnällä voi vaikuttaa oleellisesti muutoksessa onnistumiseen. Hienoa päästä puhumaan tästä tärkeästä teemasta juuri näiden tahojen edustajille.

Kuten muissakin puheenvuoroissani, myös tällä kertaa aion tuoda esiin seminaariin osallistuvien ihmisten omaa ammattitaitoa. He tietävät ja tuntevat minua paljon paremmin oman toimintansa, henkilökuntansa ja sidosryhmänsä, myös lapset ja lasten vanhemmat. Onnistunut muutosviestintä on siitä hyvä kokonaisuus, että perusperiaatteiden sisällä on iso variaatio toteuttaa juuri omanlaisensa tapa viestiä onnistuneesti

Lapsena ja vielä pari vuotta kuvataidekoulun raamiin yli-ikäisenä nuorenakin sain paljon uutta, ammattitaitoisesti toteutettua ja innostavaa oppia Vantaan kuvataidekoulusta. Sittemmin polku vei eteenpäin ja vuosien kuluttua sain työskennellä Vantaalla taidemuseon johtajana ja kulttuuripalveluiden johtoryhmässä.

Alkuun yksi johtoryhmäkollegoistani oli kuvataidekoulun rehtori, sama rehtori joka oli töissä jo silloin, kun olin itse kuvataidekoulun oppilas. Sittemmin rehtori vaihtui ja kollegiaalinen yhteistyö jatkui. Myös Musiikkiopiston rehtori on ollut johtoryhmäkollegani.

Arvostan korkealle sitä hienoa työtä, jota tehdään taiteen perusopetuksen oppilaitoksissa. Inspiroivaa päästä sukeltamaan tähän maailmaan nyt uudesta näkökulmasta ja auttaa omalla osaamisellani eteenpäin.

Tahdotko sinä uutta näkökulmaa omaan tilaisuuteesi? Ota yhteys.

Kati Huovinmaa, muutosjohtaja & ammattimentori / www.huovinmaa.com
kati@huovinmaa.com

Hän henkäisi viimeisen henkäisynsä. Miksi hyvä johtajuus tukehtuu taidelaitoksiin?

Alkufiktio.

[Tyyli: tragikomedia, farssi tai päättymätön murhenäytelmä.]

Tömps! Osaava johtaja tiputetaan keskelle taidelaitosta.

[Voit itse kuvitella parhaiten omaan tilanteeseesi sopivasti, minkä alan organisaatiosta on kyse.]

Osaava johtaja on intoa täynnä. Hän alkaa perehtyä uuden työpaikkansa toimintatapoihin, henkilöstöön, aiempiin strategioihin, organisaation ja työnkuviin. Hän haukkoo henkeään. Mikään ei voi heikentää hänen valtavaa motivaatiotaan.

Alkuhengittelyn jälkeen osaavalle johtajalle alkaa valjeta: päätöksiä on tehty milloin milläkin perusteella, usein fiilispohjalta, enemmän ovat vaikuttaneet ihmisten luonteenpiirteet kuin suunnitelmallinen, saati pitkäjänteinen strategia.

On ollut johtaja, moniakin johtajia. Toinen tykkäsi tehdä näin, ihan fiilispohjalta, yksi oli sen ja sen ystävä ja ymmärsi ryhmän tunnevaihteluita paremman kuin muut. Kaikilla aiemmilla johtajilla oli taipumus jatkaa myös substanssipuolen töitä, sillä kukapa johtaja jaksaisi, jos ei saisi hengittää luovan työn vapaata ilmaa johtajuuden rinnalla.

Yksi kertoo uudelle, osaavalle johtajalle yhtä, toinen toista. Juorutaan. Punainen lanka katkeaa, se muuttuu paperisuikalesateeksi, runsaaksi ja pitelemättömäksi. Kaikki peittyvät sen alle.

Henkilökohtaiset ambitiot alkavat kasvaa yhteisön keskeltä värikkääseen ja suureen kukintoon. Osaavan johtajan alkuperäinen kysymys taidelaitoksen strategiasta kuihtuu nurkkaan kuin kastelematon, harmaankuiva traakkipuu. Osaava johtaja huokaisee huolestuneena.

Valloille pääsee tunteiden sekamelska, mihinkään johtamaton tarina vailla loppua tai pääkertojaa. Ennen pitkää osaava johtaja turhautuu. Hän henkäisee viimeisen henkäisynsä tällä areenalla.

Miksi hyvä johtajuus tukehtuu taidelaitoksiin? Niin, miksi.

[Voit vastata parhaiten omaan tilanteeseesi sopivasti tai antaa minun vastata puolestasi.]

———————————————————————————————-

Loppufakta.

Juuri lukemasi alkunäytelmä on oman mielikuvitukseni tuote. Olen hyödyntänyt sen kirjoittamisessa näkemääni, kokemaani ja kuulemaani, se on kärjistetty esimerkki lukuisten, erilaisten, eri alojen taidelaitosten tilanteista johtajuuden näkökulmasta. Onneksi kertomus ei ole totuus, ainakaan se ei ole koko totuus kaikista taidelaitoksista.

Kertomallani alkunäytelmällä oli kurja loppu. Nyyh. Tarinan lopussa osaava johtaja tukehtui ja tukahtui keskelle tunteiden sekamelskaa, hän vetäisi viimeisen henkäyksensä.

Älkää suotta hätääntykö. Samalla tarinalla voi olla myös onnellisempi loppu.

Taidelaitoksia on osittain mystifioitu turhaan. Niihin pätevät usein täysin samat lainalaisuudet kuin muuhunkin johtamiseen. Luovien organisaatioiden johtamisessa voi toisinaan jopa ylikorostaa selkeyttä ja ammatillisuutta..

Vähintään seuraavat asiat on oleellista tutkia perinpohjin ennen kuin suunnataan yhdessä seuraavaan luovaan produktioon:

  1. Perustehtävät, sekä organisaation että sen tekijöiden

  2. Työnkuvat ja etenkin niiden väliset rajat - mitä on kenenkin vastuulla? Onko useita johtajia? Kuka vastaa mistäkin ja miksi?

  3. Strategia, milloin & miksi & mihin asti & miten tehty, kuinka strategia määrittää työtä ja valintoja käytännössä?

  4. Mitä on opittu aiemmista työn vaiheista, miten jälkiarvioinnit on toteutettu?

  5. Miksi töissä ylipäätään ollaan?

Kun vähintään perusasiat organisaation rakenteissa ovat selvillä kaikille, alkaa työ hiljalleen helpottua, luovuus alkaa suuntautua oikeisiin uomiin ja keskittyminen kohdentua enemmän itse työhön ja vähemmän sisäiseen maailmaan. Päästään ‘musta tuntuu’ -ajattelusta ‘mihin yhdessä suuntaamme’ -ajatteluun.

Tahdotko kuulla lisää? Autan johtajia, organisaatioita ja asiantuntijoita eteenpäin. Ota yhteys!

Kati Huovinmaa, muutosjohtaja & ammattimentori
kati@huovinmaa.com

Tee valintasi arvojesi mukaisesti ja onnistu muutoksessa

Arvoilla on suuri merkitys muutoksissa. Lue ajatukseni arvojen määrittelystä ja siitä, miten arvot vaikuttavat muutosten toteuttamisessa.

Omien arvojen tunnistaminen on oleellista radikaalin, perustavanlaatuisen muutosprosessin onnistumisen kannalta. Arvojen määrittely ei kuitenkaan aina ole helppoa. Arvojen tunnistaminen edellyttää usein aikaa, pohdintaa ja tietoisia hetkiä oman itsensä kanssa.

ByAnttiRastivo

Toisinaan arvot voi hahmottaa elämänkokemusten kautta. Tunnista hetket, jotka osuvat hyvässä tai pahassa ytimiisi. Osuiko noissa tilanteissa jotain omiin arvoihisi?

Koitko jotain tosi epäoikeudenmukaista tai erityisen ilahduttavaa?

Arvoja voi myös arvottaa. Mistä hinnasta luopuisit arvoistasi? Viimeiseksi jäävistä et välttämättä mistään hinnasta. Ne ovat tärkeimpiä ydinarvoja. Kun omat arvot on löytänyt, alkaa seuraava vaihe.

Kun alkaa tehdä tietoisesti arvojen mukaisia valintoja, alkaa elää omannäköistään ja merkityksellistä elämää. Valintatilanteissa voi käyttää tietoisen hetken sen puntarointiin, vastaako valinta omaa arvomaailmaa. Mitä useammin valintoja alkaa toteuttaa näin, sen helpommaksi ja automaattisemmaksi arvojen mukaisten valintojen tekeminen muuttuu.

Arvojen hahmottaminen sekä valintojen tekeminen niiden mukaisesti helpottaa oman suunnan kirkastamista ja tavoitteiden saavuttamista.

-Kati Huovinmaa
Kirjoittaja on radikaaleista muutoksista syttyvä johtaja ja ammattimentori
Haluatko tietää lisää? Lähde mukaan täältä!

Olisiko jo aika hyvästellä alisteinen alainen?

Moni muukaan ei näemmä pidä alainen-sanan käytöstä.

Tämä 3 viikkoa sitten postaamani haaste on saanut LinkedInissa nyt 17 500 tsekkausta, 205 tykkäystä ja 50 kommenttia:

“Haastan kaikki mukaan lopettamaan #alainen-sanan käytön. Aika alkaa nyt! Mitä tilalle? #asiantuntija #tiimiläinen #työntekijä #kollega #ihminen tai mitä vain muuta, arvostavampaa kuin alisteinen alainen? Tykkää tai kommentoi, jos olet mukana!”

Sanoillakin voi muuttaa työelämää, pala kerrallaan. Oleellisinta on, mitä asenteita sanojen takana piilee. Toisinaan asenteet voivat muuttua, mutta vanhat termit jäädä käyttöön, ellei niitä kyseenalaisteta.

-Kati Huovinmaa
muutosjohtaja & ammattimentori

Tulossa: Uusi vanhemmuus -ammattimentorointi

Olen jo pitkään pohtinut uudenlaisen ammattimentoroinnin aloittamista. Ennakkoreaktiot ovat olleet hyvin positiivisia ja nyt laajennan tunnusteluja.

Uusi vanhemmuus -ammattimentorointi kohdentuu vaiheeseen, jossa vanhemmuus muuttaa aiempaa, tuttua asetelmaa. Saattaa kestää vuosia ennen kuin uudenlainen minä solahtaa kohdilleen ja vanhemmuuden mukanaan tuoma mullistus tasoittuu.

Minua kiinnostaa erityisesti se, kuinka vanhemmuus vaikuttaa arvoihin ja siihen, miten oivaltaa hyväksyvästi oman itsensä uudessa tilanteessa. Ei ole olemassa oikeanlaista vanhemmuutta tai mallia, jota tulisi toteuttaa. Olemme lapsillemme parhaita vanhempia sellaisina ihmisinä, kuin oikeasti sisimmiltämme olemme. Meidän ei tarvitse mahtua minkäänlaisiin katalogivanhemmuuden malleihin ja se on helpottavaa.

Alla olevat pohdinnat ja kysymykset ovat tulleet eteeni ja ne puhuttelevat minua. Tahdon koulutettuna ja kokeneena ammattimentorina helpottaa vanhemmaksi tulemisen ja vanhempana olemisen vaiheita.

Arvoni mullistuvat, pysynkö itse mukana?

Olen paljon muutakin kuin vanhempi.

Miten löydän tasapainon vanhemmuuden ja työn ja kaiken muun välillä?

Olenko yksin ajatuksineni?

Viliseekö elämä ohitseni?

Kuva: Antti Rastivo

Kuva: Antti Rastivo

Vanhemmaksi tuleminen on iso muutos. Kullakin on oma tapansa toteuttaa omaa vanhemmuuttaan, eikä oikeaa tai väärää tapaa ole. Ulkoa tulevat paineet, huonosti nukutut yöt, uudenlaisen vastuun ottaminen ja mullistus vastuun lisääntymisestä ja identiteetin muuttumisesta lopulta melko lyhyessä ajassa ovat isoja asioita. Onneksi niiden käsittelemiseen ja hyväksymiseen on olemassa apua.

Kiinnostaako sinua uusi vanhemmuus -mentorointi? Olen kehittämässä sekä yksilömentorointeja että mahdollisesti myös ryhmämentorointeja.

Olen koulutettu, sertifioitu ammattimentori ja tarjoamani palvelut ovat maksullisia. Uusi vanhemmuus -ammattimentoroinnin hinta täsmentyy myöhemmin.

Ota yhteys matalalla kynnyksellä ja kerro omista toiveistasi ja tarpeistasi, niin minä kerron, mitä on luvassa.

Kati Huovinmaa
muutosjohtaja & ammattimentori
kati@huovinmaa.com

Muutoksen kannalta pahin on ihan kiva työpaikka

Olen saanut auttaa viimeisen vuoden aikana yli kolmeakymmentä ihmistä eteenpäin heidän urahaaveittensa toteuttamisessa. Olen tehnyt havainnon. Radikaalin muutoksen kannalta pahin on ihan kiva työpaikka.

Jos töissä viihtyy erinomaisesti, hyvä.

Jos töissä on niin turhauttavaa, tukalaa ja ahdistavaa, että sieltä on yksinkertaisesti pakko lähteä muualle, muutoksen kannalta se on hyvä. Silloin on yksinkertaisesti pakko lähteä rakentamaan omaa uraa toisaalle.

Pahin on ihan kiva työpaikka, sillä se mahdollistaa monet tekosyyt jäämiseen. Raha, elämäntilanne, rohkeuden puute. Ihan kivan, mutta aika ajoin mietityttävän työpaikan haittana voi pidemmän päälle olla kyynistyminen ja passivoituminen. Silloin on vaikeaa saada aikaiseksi muutosta.

Pahinta on ihan kiva työpaikka, sillä se mahdollistaa monet tekosyyt jäämiseen. Ennen pitkää myös kyynisyys ja passivoituminen lisääntyvät.

Ammattimentorina autan ihmisiä kiteyttämään vahvuuksia, selkeyttämään mahdollisuuksia, näytän esimerkkiä, rohkaisen eteenpäin. Harva ihan kivassa työpaikassa työskentelevä hakeutuu palveluideni ääreen. 

On epäreilua, traagista ja hälyttävää, kuinka huonosti ihmiset saattavat voida töissään. Siinä piilee kuitenkin mahdollisuus, sillä sellaisesta paikaista on usein yksinkertaisesti lähdettävä pois, on toteutettava rohkea muutos, on uskottava, että vaihtoehtoja on. Helpot tekosyyt kaikkoavat ja mahdollisuuksia alkaa löytyä.

Onneksi mahdollisuuksia on paljon ja niitä kohti autan. Mitä radikaalimpi muutos, sitä isompi ilo lopulta löytyy.

Onko sinulla kokemuksia erinomaisesta, ihan kivasta tai mahdottomasta työpaikasta? Mitä ajatuksia kirjoitukseni herättää?

Lähde matkaani, autan eteenpäin.

Kati Huovinmaa, ammattimentori & muutosjohtaja
kati@huovinmaa.com

Kuusi teesiä radikaalin strategian toteutukseen: laimea visio ei luo mitään uutta

Arvoisa radikaaleista muutoksista syttyvä johtaja tai asiantuntija. Tahdon jakaa sinulle 6 teesiäni radikaalin strategian toteutukseen.
1) Hirvityksen merkitys visioinnissa on tärkeä. Liian laimea ei luo aidosti uutta.
2) Johtajan vastuuta kannattaa korostaa, se lievittää epävarmuutta muutoksissa.
3) Koko työryhmä mukaan strategia- ja visiointityöhön - tämä lisää motivaatiota ja tuo usein esiin oleellista.
4) Toisto, toisto, toisto, toisto - muutoksessa tärkeää on toistaa, mihin pyrimme ja miksi - lievittää ennakkoluuloja.
5) Ulkopuolinen apu - usein oleellista muutoksen läpiviennissä.
6) Mitä jää pois, kun kehitetään uutta? Jos aina tuo mukaan uutta tarkastelematta kriittisesti vanhaa, ollaan helposti mahdottomassa ja uuvuttavassa tilanteessa.

Autan mielelläni sinut ja organisaatiosi saavuttamaan radikaalit, uudet suunnat.
Ota yhteys, kerro tilanteesi, niin pääsemme etenemään.

Kati Huovinmaa, muutosjohtaja & Certified Business Mentor
kati@huovinmaa.com +358 40 960 4838

5 radikaalia oivallusta yrittäjyydestä

Perustin oman, muutosjohtajuuteen ja ammattimentorointiin keskittyvän yritykseni tasan vuosi sitten. Aiempi urani toteutui säätiöissä, valtiolla ja kunta-alalla, pääosin erilaisissa taidemuseoissa. Ensin työskentelin asiantuntijana, sitten johtajana.

Olen tähänastisen yrittäjyyteni ohella opiskellut aiempia tutkintojani täydentäviä kokonaisuuksia. Valmistun pian sertifioiduksi Business Mentoriksi ja maisteritason tradenomiksi, suuntana liiketoiminnan kehittäminen. Kesäkuussa ilmoitin työnantajalleni, etten enää palaa opintovapaani päätyttyä taidemuseonjohtajaksi.

Mitä radikaalia olen oivaltanut yrittäjyydestä?

1) ARVOT: Vapaus, radikaalius, uskottavuus, arvotietoisuus

Arvojen mukainen työelämä on parasta. Omat työn arvot pitää uskaltaa myllätä, kohdata, sisäistää ja ennen kaikkea arvojen mukaan täytyy alkaa aidosti tehdä valintoja. Olen saanut lukuisia yhteistyöehdotuksia erilaisilta organisaatioilta yrittäjävuoteni aikana. Joka kerta olen pysähtynyt tarkkailemaan uusia mahdollisuuksia erityisesti arvojeni näkökulmasta ja tehnyt päätökseni arvojeni mukaisesti.

2) ASIAKKAAN MENESTYS, tärkein päämääräni

Minun yritykseni kirkkain päämäärä on mahdollistaa sekä yksityis- että organisaatioasiakkaitteni menestys. Tämän eteen teen paljon työtä ja tulokset puhuvat puolestaan. Vuoden aikana minulla on ollut yli 30 yksilömentoroitavaa ja organisaatiotoimeksiantojen määrä on iloisessa kasvussa. Asiakkaani menestys on missio numero yksi.

3) LUOTTAMUS: luotan itseeni ja olen asiakkaitteni kaiken luottamuksen arvoinen

Yrittäjän on oleellisen tärkeää luottaa itseensä. Kun luottamus omaan tekemiseen on vahva, on myös helpompaa hehkua luottamusta ympärilleen. Luotan itseeni ja olen asiakkaitteni kaiken luottamuksen arvoinen. Luottamus vie myös yritystä eteenpäin ja helpottaa arvojen mukaisia valintoja.

4) YKSIN / YHDESSÄ: yksinyrittäjyydessä viisaiden kanssakulkijoiden merkitys korostuu

Olen yrittäjänä tehnyt paljon töitä yksin. Se on ollut antoisaa, motivoivaa ja opettavaa. On myös tärkeää ja arvokasta löytää rinnalle viisaita kanssakulkijoita, jotka tilanteen mukaan sparraavat, kannustavat ja kyseenalaistavat.

5) LÄSNÄOLO: tärkeintä on läsnäolo

Läsnäoloko radikaalia? Kun autan johtajia, asiantuntijoita ja organisaatioita viemään omat muutoshalunsa maaliin, minun on erittäin tärkeää aidoti kuunnella ja olla läsnä. Oman yrittäjäbrändin voi rakentaa millaiseksi tahansa, mutta jos ei pysty pysähtymään ja kohtaamaan asiakkaita vailla kiirettä, on muu brändityö usein vähän turhaa ja helposti harhaanjohtavaa. Tärkeintä kaiken kohinan keskellä on läsnäolo.

Hyvää ja radikaalisti eteenpäinvievää yrittäjän päivää!

Kiinnostuitko kuulemaan lisää? Lähde mukaan matkaani täällä.

Kati Huovinmaa, muutosjohtaja & ammattimentori
kati@huovinmaa.com

 

11 vuotta ja uusi suunta

Juuri nyt LinkedIn-profiilini postilaatikkoon tulvii onnitteluita. Uutisvirrassani näkyy ilmoitus siitä, että olen työskennellyt päivälleen 11 vuotta Vantaan taidemuseossa. Palasin takaisin Vantaalle Didrichsenin taidemuseon vuosien jälkeen elokuussa 2007.

Lähdin Vantaan taidemuseosta vuonna 2004 suuntaamaan uraani uuteen asentoon. Sitä ennen sama työpaikka oli tullut minulle tutuksi eri tehtävissä vuodesta 1996 alkaen. Totuus on siis jotain muuta kuin 11 vuotta. En ollut suunnitellut paluuta Vantaalle, mutta minut pyydettiin takaisin ja palasin.

Olen parhaillaan opintovapaalla Vantaan taidemuseon johtajan pestistä. Opiskelen kaupallista maisteritason tutkintoa Haaga-Heliassa ja työskentelen muutosjohtajana & ammattimentorina omassa yrityksessäni. Joulukuussa tutkintoni on valmis ja nyt uusi suuntani jatkuu muualla kuin Vantaan taidemuseossa. En siis ole enää palaamassa takaisin vanhaan. Tiedän, että hyviä asioita on luvassa.

Kiitos kuitenkin kaikille onnittelijoille! 11 vuotta on totta ja totta on myös se, että edessäni on uusi suunta.

Oletko sinä haaveillut uusista käänteistä omassa työelämässäsi? Voisinko auttaa sinua eteenpäin, etenemään kohti konkretiaa?

Kati Huovinmaa, muutosjohtaja & ammattimentori
kati@huovinmaa.com

 

 

Arvoiseni työelämä

Moni pystyy luettelemaan omat arvonsa. Harva kykenee aidosti elämään omien arvojensa mukaisesti.

Omat työntekemisen arvoni ovat parhaillaan muotoutumassa ja hioutumassa entisestään. Juuri nyt minua puhuttelevat arvojen ikisuosikkini vapaus ja lisäksi rohkeus ja vaikuttavuus palaavat toistuvasti mieleeni, kun pohdin omia työntekemisen arvojani.

En ole pitänyt itseäni erityisen rohkeana. Olen kuitenkin kuullut eri suunnista: kollegoilta, opiskelututuilta, ystäviltä ja perheenjäseniltä, että he pitävät minua rohkeana.

Itse olen ajatellut, että uudet urasuunnat, joita olen tehnyt, ovat olleet itsestäänselviä siksi, että sisäinen paloni on vienyt minua voimakkaasti kohti uusia avartuvia mahdollisuuksia. Omien muutosten läpivienti on ollut ainoa vaihtoehtoni. En ole pitänyt tätä erityisen rohkeana. Kohdattuani ammattimentorin roolissa lukuisia ihmisiä, jotka haaveilevat radikaalista muutoksesta, olen alkanut oivaltaa myös omaa rohkeuttani. Rohkeus on alkanut tuntua omalta arvoltani.

Vaikuttavuus on puhutteleva arvo. Onnistuakseni työssäni minun on hyvä osata myös vaikuttaa. Aito vaikuttaminen edellyttää aitoa läsnäoloa, kuuntelemista, toisen asemaan asettumista.

Olen ilokseni päässyt myös itse mentoroitavaksi. Olemme nimenneet mentorini kanssa prosessin arvomentoroinniksi. Se on kiehtovaa, kiinnostavaa, antoisaa ja aika vaikeaakin. Arvojen nimeäminen on helpompaa kuin niiden noudattaminen.

Moni pystyy luettelemaan omat arvonsa. Harva kykenee aidosti elämään omien arvojensa mukaisesti. Tahdon kuulua niihin harvoihin.

Mitkä ovat sinun työntekemisen arvosi? Kuinka hyvin pystyt noudattamaan niitä nykyisessä työssäsi?

Kati Huovinmaa, muutosjohtaja & ammattimentori
kati@huovinmaa.com

 

Tulossa: Järki vai tunteet? Emootiot organisaatiomuutoksessa

Sain ilokseni kutsun pitää alustuksen suosikkiaiheestani eli muutoksen johtamisesta Mothers in Business -mingleen, joka pidetään Helsingissä lokakuussa. Tällä kertaa tarkastelussa ovat tunteet organisaation muutoksessa.

>>
MiB Helsinki:

Lokakuun alustetussa minglessa muutosjohtaja, yrittäjä ja ammattimentori Kati Huovinmaa vetää yhteen kokemuksiaan siitä, millä tavoin työyhteisössä syntyvät tunteet pitää huomioida silloin, kun organisaatio käy läpi muutosta. Tämä koskee ennen kaikkea organisaation johtoa, mutta myös asiantuntijoita ja muita työntekijöitä – kaikkia työyhteisön jäseniä.

Tule mukaan keskustelemaan, miten työyhteisössä heräävät tunteet pitäisi käsitellä organisaation muutoksessa!

Nykypäivän organisaatiot ovat jatkuvassa muutoksessa. Toisinaan muutosta ei kuitenkaan osata hallita niin, että organisaation jäsenet sitoutuisivat siihen myös tunnetasolla. Emootiot ovat kuitenkin asia, joiden roolia on monissa organisaatioissa vaikea edelleen hahmottaa. Ihmiset eivät tunnetusti ole robotteja: toisia jatkuva muutos saattaa ahdistaa, siinä missä toiset saavat siitä uutta potkua työhönsä.

Kati Huovinmaa on radikaaleista muutoksista syttyvä johtaja, yrittäjä ja ammattimentori. Hänen missionsa on mahdollistaa yhä uusia onnistumisia, ajoittaisia hyperventilaatioita hätkähtämättä. Lisätiedot: www.huovinmaa.com

Lapset: Tervetulleita!
Hinta: Maksuton
>>

MiB-jäsen tai jäseneksi tahtova, tervetuloa mukaan! Tilaisuus pidetään Helsingissä 23.10. klo 16.30-18. Ole yhteydessä minuun, mikäli tahdot päästä mukaan.

Kati Huovinmaa, muutosjohtaja & ammattimentori
kati@huovinmaa.com

Työntekijä masentui, katsoitko peiliin johtaja?

Viime päivinä on erittäin aiheellisesti tuotu julki, kuinka esimerkiksi masennusdiagnoosi on sen saaneelle työntekijälle stigma ja usein arka aihe. Taakka voi seurata matkassa vuosiakin toipumisen jälkeen. Esiin on tuotu niin masentuneen yksilön ja hänen läheistensä näkökulmaa kuin myös esimerkiksi vakuutusyhtiöiden epäreilulta tuntuvia linjauksia.

Mielestäni paljon enemmän pitää tuoda julki myös työnantajan ja johdon vastuuta. Kun työntekijä masentuu, kyseessä on monesti useamman tekijän summa kuin vain työn aiheuttama painolasti. Kukin on vastuussa omasta itsestään ja lähimmäistensäkin jaksamisesta, mutta mikä rooli on työnantajalla? Liian usein olen joutunut kuulemaan tilanteista, joissa johto laiminlyö perusvelvollisuutensa työntekijän masennuttua.

Hyvä johtaja tekee paljon töitä sen eteen, että työyhteisöllä on tarvittavat edellytykset ja mahdollisuudet toteuttaa omaa perustehtäväänsä ilman liian suureksi kasautuvaa kuormaa. Johtajalle annettu valta on annettu käytettäväksi.

Pitkän sairausloman jälkeen työnantajan vastuulla on omalta osaltaan varmistaa, että työ käynnistyy sujuvasti. Työyhteisössä esiintuleviin epäkohtiin tulee aina puuttua rohkeasti, sinnikkäästi ja määrätietoisesti. Sekin on usein johdon tehtävä ja aivan liian usein laiminlyöty juttu.

Mitä johtajan tulee tehdä, kun työntekijän kuorma alkaa kasvaa liian suureksi:

1) Varhainen puuttuminen, kahdenkeskinen puheeksiottaminen

2) Työkuorman läpikäynti: perustehtävät, työajat, priorisointi

3) Seurannasta sopiminen: koska istutaan taas yhdessä alas? Toteutuuko muutos oikeasti?

4) Selkeytys, mikä taakan kevennyksestä on työnantajan, mikä työntekijän, mikä muiden tahojen, kuten työterveyden vastuulla?

5) Johtajan oma oivallus omasta myönteisestä vallasta ja sen tuomasta vastuusta on tärkeässä roolissa. 

Johtajuus ei ole helppo laji, mutta oikein toteutettuna se palkitsee ja mahdollistaa konkreettista hyvää, kuten muiden työterveyden. Oletko sinä valmis tekemään töitä yhä paremmin voivien työyhteisöjen puolesta? 

Kati Huovinmaa, muutosjohtaja & ammattimentori | kati@huovinmaa.com

 

 

Suunta - tulevaisuuden johtajat

Oletko löytänyt itsesi pohdiskelemasta työn tai johtajuuden tulevaisuutta? Mitä jos saisit ympärillesi verkoston, joka vie yhdessä eri alojen osaajat eteenpäin kohti tulevaa? Olet tervetullut mukaan etsimään ja näyttämään uutta suuntaa!

Yhteistyö synnyttää parhaat oivallukset. LinkedIniin perustamani ryhmä Suunta - tulevaisuuden johtajat on näkemyksellisten ammattijohtajien verkosto. Muutamassa päivässä jo yli 50 ammattilaista on tahtonut päästä mukaan, tuletko sinäkin?

Ryhmä luo yhdessä suuntaa tulevaisuuteen: siellä saat jakaa ajatuksia, artikkeleita, mielipiteitä, saat kysyä ja kommentoida eteenpäin suuntaavassa ja uutta luovassa hengessä.

Toimialalla, maantieteellisellä sijainnilla tai johdettavan organisaation koolla ei tässä verkostossa ole merkitystä. Ennakkoluuloton, yhteistä hyvää toteuttava asenne ratkaisee.

Hae mukaan ryhmään klikkaamalla tästä!

Kati Huovinmaa, muutosjohtaja & ammattimentori
Sytyn tulevaisuudesta, radikaaleista muutoksista ja onnistumisten mahdollistamisesta.

 

 

Työttömyys on luonteva osa työelämää

Näennäisen kevein askelein urallaan etenevien menestyjien areena, SuomiAreena, antoi paljon ajattelun aihetta. Yksi minulle antoisimmista tilaisuuksista oli virallisen ohjelman liepeille organisoitu piknik, jolla eri alojen osaajat pääsivät tutustumaan ja verkostoitumaan. Tapaaminen alkoi esittelykierroksella.

Illan edetessä piknik-piiri pieneni pienenemistään ja lopulta jäljelle jäi vain pieni määrä osallistujia. Sitten aloimme päästä varsinaisiin, aidosti puhutteleviin ja mietityttäviin ytimiin.

Kulttuuriimme kuuluu, että usein esittelemme itsemme työn kautta, vaikka kyseessä olisi täysin epämuodollinen tilaisuus. Se on tapa, jonka voisi hyvin kyseenalaistaa. Harvempi kuitenkaan määrittelee elämänsä tärkeimmäksi asiaksi juuri työn. Miksi se kuitenkin kerrotaan ensimmäiseksi?

Tämä tapa luonnollisesti entisestään korostuu SuomiAreenan kaltaisissa tapahtumissa, joissa työllä ja uralla on erityinen merkitys. Miltä työttömän tuntuu esitellä itsensä tällaisessa yhteydessä, jossa alkuasetelma on erityisen uraorientoitunut? Tästä pääsimme piknikillä avoimesti puhumaan.

Miltä työttömän tuntuu esitellä itsensä tällaisessa yhteydessä, jossa alkuasetelma on erityisen uraorientoitunut?

SuomiAreenan edetessä pääsin seuraamaan Suomen Mentoreiden ja muiden toimijoiden loistavasti järjestämää AllYoungPanelia, jossa nuoret pohtivat työn tulevaisuutta. Suomen Mentoreiden yksi mainioista aktoreista, Anna Lehtonen, toi hienosti esiin mielipiteensä siitä, kuinka työttömyys on osa työelämää siinä missä työn tekeminenkin, vailla sen kummempaa arvoasetelmaa. Juuri näin!

Työttömyys on osa työelämää siinä missä työn tekeminenkin, vailla sen kummempaa arvoasetelmaa.

Hyvin moni kohtaa uransa varrella työttömyyden vaiheen tai useampia vaiheita. Miten työttömyyden taakkaa ja stigmaa saisi kevennettyä? Työttömyydestä pitäisi enemmän puhua luontevana osana työelämää. Oleellista on myös se, kuinka sinut itse on työttömyytensä kanssa. Pystyykö vaiheen kertomaan muille esimerkiksi oman itsensä kehittämisen tai omien arvojensa pohdinnan näkökulmista, luottaen tulevaisuuteen vai onko epätoivo ja häpeä epäonnistumisesta alkanut kalvaa? Vaikea teema, muttei kuitenkaan mahdoton!

Kuulisin enemmän kuin mielelläni sinun näkemyksiäsi tästä teemasta. Kuulostaako tutulta, mitä ajatuksia herää?

Kati Huovinmaa, suunnanmuuttaja, tuleva entinen taidemuseon johtaja
www.huovinmaa.com - kati@huovinmaa.com

 

Minun tarinani

Me kaikki kannamme itsessämme lukuisia tarinoita ja rooleja. Nyt kerron sinulle oman työurani tähänastiset vaiheet ja valotan ammatillisia roolejani.

Nuorena kuvataideharrastus helpotti suuntaamaan Helsingin Kuvataidelukioon, mutta en kuitenkaan tahtonut kuvataidetta ammatikseni. Lukiossa motivoiduin taidehistorian opiskelusta ja päädyin Helsingin yliopistoon. Valmistuin maisteriksi 2002.

Eniten on opettanut käytännön työelämä. Työskentelin 19 pätkätyösuhteessa eri taidemuseoissa ennen vakituista työsuhdettani. Etenin vuosien mittaan asiantuntijasta johtajaksi. Vuodesta 2010 alkaen olen johtanut Vantaan taidemuseota.

Muutos täytyy toteuttaa

Suurin yksittäinen onnistumiseni tähänastisella urallani on museon brändin radikaali muutos. Johdin muutoksen Vantaan taidemuseosta katutaiteeseen, performanssiin ja graffitiin erikoistuneeksi Artsiksi. Kävijämäärät tuplaantuivat, maine kiiri ja olimme ehdolla Vuoden museoksi. Opin paljon muutoksesta, motivoinnista, viestinnän merkityksestä sekä myös ihmisten erilaisuudesta muutosprosessissa. Opin myös, miten suuri energia on parhaimmillaan siinä flowssa, jolla yhdessä saadaan isoja muutoksia aikaan.

Museoala motivoi vuodesta 1996 alkaen minua pitkään ja sitten tuli vaihe, jolloin aloin kaivata muutosta. "Jos toteutan koko urani museoissa, otsaani tatuoituu kohta oma inventointinumero". Tätä lausetta aloin pohtia yhä useammin, kun puolet elämästäni olin työskennellyt museoissa.

Uusi suunta

Aloin hiljalleen haaveilla toisesta maisteritasoisesta, tällä kertaa kaupallisesta tutkinnosta. Nyt olen opintovapaalla ja valmistun tämän vuoden joulukuussa Haaga-Heliasta, suuntautumisena liiketalous ja liiketoiminnan kehittäminen. Opiskelen samalla myös sertifioiduksi Business Mentor -ammattimentoriksi.

Olen ottanut henkisesti turpaani, olen pistänyt itseni likoon ytimiä myöten, mutta radikaali muutos vaatiikin sitä.

Olen utelias, eteenpäinsuuntaava ja voimakkaan tavoitteellinen ihminen. Sytyn erityisesti hyvästä ammattijohtajuudesta, johtajuuden tulevaisuudesta sekä erilaisten ihmisten ja organisaatioiden auttamisesta eteenpäin muutoksessa.

Taidemuseon johtajana pääsin mentoroimaan pro bono -ohjelmissa: Suomen Mentoreissa ja Value Based Leadership -ohjelmassa sekä museoalan johtamiskoulutuksessa. Erityisesti Suomen Mentorit ry on tarjonnut minulle uusia ulottuvuuksia ja oivalluksia mentorina. Huomasin ennen pitkää olevani hyvä mentori. Perustin oman muutosjohtajuuteen ja ammattimentorointiin keskittyvän yrityksen viime syksynä. Minulla on yli 30 asiakasta ja olen intoa täynnä.

Kesäkuussa oli oikea hetki ilmoittaa työnantajalle, etten enää palaa takaisin. Se selkeytti ja helpotti ajatuksiani, sillä kuten muuan viisas totesi: "Voit olla vain yhdessä paikassa."

Pääsinkö helposti tähän pisteeseen? En, en todellakaan. Olen ottanut henkisesti turpaani, olen pistänyt itseni likoon ytimiä myöten, mutta radikaali muutos vaatiikin sitä. Jos ei tunnu missään, ei aitoa muutosta tapahdu.

Tarvitsetko sinä muutoksen urallesi tai sparrausta organisaatiollesi? En voi tehdä muutosta puolestanne, mutta voin keventää matkaanne. Tervetuloa mukaani!

Kati Huovinmaa, muutosjohtaja & ammattimentori
kati@huovinmaa.com