Yhä useampi uupuu työssään - "Häpeästä pitäisi uskaltaa puhua enemmän"

Olen viimeisen kahden vuoden aikana ammattimentorin roolissa kohdannut useita työuupumuksen kokeneita ihmisiä. He ovat eri alojen johtajia, asiantuntijoita ja luovien alojen ammattilaisia. Heillä on erilaiset työhön liittyvät vastuut ja kukin heistä kertoo omaa, ainutkertaista ja arvokasta tarinaansa. Yhdistävänä tekijänä kulkee liian usein vaiettu häpeäntunne. Työuupumukseen liittyy monia ja monisyisiä näkökulmia. Tässä blogitekstissäni keskityn työuupumuksen kanssa kulkevaan häpeään. Olen aiemmin käsitellyt työuupumus-teemaa työnantajan vastuun näkökulmasta. Pääset Työntekijä uupui - katsoitko peiliin, johtaja? -blogiin klikkaamalla tästä.

Työuupumukseen liittyvä häpeä on luonteensa vuoksi tabu, josta pitäisi voida puhua yhä enemmän. Häpeän asettaminen tarkasteluun ja pois piilosta on omiaan heikentämään häpeän voimaa. Vaikka työuupumuksesta toipuisi muilta osin hyvin, jää häpeäntunne usein kalvamaan pidemmäksi aikaa, jopa vuosiksi. Ammattimentorina näen asetelman epäreiluna. Ihminen, joka väistämättä uupumuksen myötä kohtaa monia raskaita vaiheita, ottaa kannettavakseen myös tunteen, joka lannistaa ja kaihertaa.

Olen aiemmassa blogissani tuonut ilmi johdon vastuuta työuupumuksessa. Yhteistyössä taitavan johdon ja ulkopuolisen avunkin kanssa voi hyvin löytää keinoja, joilla myös häpeäntunteesta pystyisi puhumaan ja näin jouduttamaan työuupumuksesta toipumista.

Työuupumuksen myötä syntyneeseen häpeään liittyy ajatuksia riittämättömyydestä, kykenemättömyydestä pitää huolta itsestään ja havaita ajoissa varhaisen työuupumuksen merkkejä, häpeään sekoittuu myös pelkoa tulevasta työssäjaksamisesta, siitä kuinka tulee kohdatuksi ammattilaisena jatkossa. Työuupumus saattaa etenkin pitkittyessään ja hoitamattomana korostaa suurentuneessa mittakaavassa negatiivisia tuntemuksia.

Loppukaneettina on hyvä muistaa, että todella moni toipuu työuupumuksesta hyvin toteutetun palautumisprosessin myötä. Usein tämä edellyttää myös vastuunsa kantavaa johtoa ja kykyä nostaa avoimeen keskusteluun myös niitä monia tuntemuksia, jotka työuupumukseen sisältyvät - häpeä mukaan lukien.

Haastan tämän blogini myötä työuupumuksen itse kohdanneita ja heidän rinnallaan kulkevia avoimemmin puhumaan häpeäntunteesta. Haastetta saa jakaa, aihetunniste on #poishäpeä.

Kati Huovinmaa, muutosjohtaja & ammattimentori
Kaipaatko mentoria? Tervetuloa mukaan matkaani.

Työttömyys on luonteva osa työelämää

Näennäisen kevein askelein urallaan etenevien menestyjien areena, SuomiAreena, antoi paljon ajattelun aihetta. Yksi minulle antoisimmista tilaisuuksista oli virallisen ohjelman liepeille organisoitu piknik, jolla eri alojen osaajat pääsivät tutustumaan ja verkostoitumaan. Tapaaminen alkoi esittelykierroksella.

Illan edetessä piknik-piiri pieneni pienenemistään ja lopulta jäljelle jäi vain pieni määrä osallistujia. Sitten aloimme päästä varsinaisiin, aidosti puhutteleviin ja mietityttäviin ytimiin.

Kulttuuriimme kuuluu, että usein esittelemme itsemme työn kautta, vaikka kyseessä olisi täysin epämuodollinen tilaisuus. Se on tapa, jonka voisi hyvin kyseenalaistaa. Harvempi kuitenkaan määrittelee elämänsä tärkeimmäksi asiaksi juuri työn. Miksi se kuitenkin kerrotaan ensimmäiseksi?

Tämä tapa luonnollisesti entisestään korostuu SuomiAreenan kaltaisissa tapahtumissa, joissa työllä ja uralla on erityinen merkitys. Miltä työttömän tuntuu esitellä itsensä tällaisessa yhteydessä, jossa alkuasetelma on erityisen uraorientoitunut? Tästä pääsimme piknikillä avoimesti puhumaan.

Miltä työttömän tuntuu esitellä itsensä tällaisessa yhteydessä, jossa alkuasetelma on erityisen uraorientoitunut?

SuomiAreenan edetessä pääsin seuraamaan Suomen Mentoreiden ja muiden toimijoiden loistavasti järjestämää AllYoungPanelia, jossa nuoret pohtivat työn tulevaisuutta. Suomen Mentoreiden yksi mainioista aktoreista, Anna Lehtonen, toi hienosti esiin mielipiteensä siitä, kuinka työttömyys on osa työelämää siinä missä työn tekeminenkin, vailla sen kummempaa arvoasetelmaa. Juuri näin!

Työttömyys on osa työelämää siinä missä työn tekeminenkin, vailla sen kummempaa arvoasetelmaa.

Hyvin moni kohtaa uransa varrella työttömyyden vaiheen tai useampia vaiheita. Miten työttömyyden taakkaa ja stigmaa saisi kevennettyä? Työttömyydestä pitäisi enemmän puhua luontevana osana työelämää. Oleellista on myös se, kuinka sinut itse on työttömyytensä kanssa. Pystyykö vaiheen kertomaan muille esimerkiksi oman itsensä kehittämisen tai omien arvojensa pohdinnan näkökulmista, luottaen tulevaisuuteen vai onko epätoivo ja häpeä epäonnistumisesta alkanut kalvaa? Vaikea teema, muttei kuitenkaan mahdoton!

Kuulisin enemmän kuin mielelläni sinun näkemyksiäsi tästä teemasta. Kuulostaako tutulta, mitä ajatuksia herää?

Kati Huovinmaa, suunnanmuuttaja, tuleva entinen taidemuseon johtaja
www.huovinmaa.com - kati@huovinmaa.com