Älä jää yksin, onnistu ammattimentorin kanssa
"Ainutlaatuinen yhdistelmä syvällistä asiantuntemusta, luovaa ongelmanratkaisua ja erittäin vahvaa kuuntelutaitoa. Kati tunnistaa nopeasti solmut ja auttaa avaamaan ne yksilöllisesti ja kestävästi, jotta itse pääsee eteenpäin – oli kyse sitten uranvaihdoksesta, johtajuuden kehittämisestä tai henkilökohtaisista haasteista.”
Olen saanut auttaa johtajia, asiantuntijoita ja uranvaihtajia - ihan tavallisia ja samalla ainutkertaisia ihmisiä - löytämään kullekin sopivimmat keinot kuilun yli hyppäämiseen jopa täysin uusille urille. Työelämän radikaalit, perinpohjaiset muutoskohdat ovat erikoisalaani. Tutustu tarkemmin mentorointipaketteihin (alla). Jollet löydä niistä itsellesi puhuttelevaa, kysy uramuutoksen täsmätarpeeseen suunnatuista matalan kynnyksen tapaamisista!
Kun valitset minut ammattimentoriksesi, saat:
Rohkeutta ja selkeyttä
Luovaa kykyä tunnistaa ja avata solmukohdat
Korvaamatonta inhimillisyyttä
Tukea vahvuuksien tunnistamiseen
Oman johtajuuden rakentamista
Yksilömentoroinnista on kauaskantoista hyötyä roolista, toimialasta tai työkokemuksesta riippumatta. Varaa veloitukseton kartoitusaika.
Olen toiminut pro bono -mentorina Suomen Ekonomeissa, Suomen Mentoreissa, museoalan johtajakoulutusohjelmassa, Value Based Leadership -ohjelmassa ja Mothers in Business ry:ssä. Olen kouluttautunut Certified Business Mentoriksi ja tarjoamani ammattimentorointipalvelut ovat maksullisia.
Yksilömentorointi on investointi osaamiseen ja kehittymiseen. Ammattimentorointi eroaa coachauksesta siten, että mentori voi tarjota konkreettisia neuvoja. Ammattimentorointi on koulutetun ja kokeneen ammattilaisen toteuttamaa mentorointia. Noudatan työssäni European Mentoring & Coaching Councilin eettistä säännöstöä. Täältä löydät yritykseni omat eettiset toimintaperiaatteet.
Uusi palvelu: Matalan kynnyksen sparraus
– täsmäapu johtajuuden tai uramuutoksen hetkiin
Ajankohtaisimpiin tarpeisiisi kohdennettu 75 minuutin pysähdys, jossa selkeytämme tilanteesi ja löydämme konkreettiset seuraavat askeleet viipymättä, ilman pitkää sitoutumista.
Tämä on sinua varten, kun:
Olet tärkeän päätöksen tai solmukohdan äärellä
Pohdit urasi suuntaa ja kaipaat selkeyttä tulevaan loikkaan
Tarvitset sparrausta, joka yhdistää asiantuntevan näkemyksen ja arvopohjaisen otteen
Et kaipaa pitkää prosessia, vaan vaikuttavan ja konkreettisen kohtaamisen
Tahdot tilata sparrausta tilanteesi edellyttämällä tavalla
Mitä saat?
Ennakkokysymykset tilanteen jäsentämiseen
75 min 1:1-mentorointitapaamisen (livenä Helsingissä tai etänä)
Investointi:
390 e johtajuuden teemat / 75 min
365 e uramuutoksen teemat / 75 min
Hintoihin lisätään alv 25,5 %. Yksityishenkilön osallistumismaksu on mahdollista lisätä henkilöverotuksessa koulutuskustannuksiin.
Kuinka yhteistyö käynnistyy?
Ota yhteys: kati@huovinmaa.com tai 040 572 9369. Voit myös hyödyntää ilmaisen 30 min kartoituksen varmistamaan, että saat etsimäsi hyödyt. Mentorointi onnistuu pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulla tai etänä.
Uramuutoksen ja johtamisen mentorointipaketit
URAMUUTOS-mentorointipaketti:
3 kk 1 850 €
6 kk 3 700 €
JOHTAJUUS-mentorointipaketti:
3 kk 2 660 €
6 kk 5 320 €
Tapaamiset kerran kuussa tai tarpeen mukaan. Käynnistyy ennakkokysymyksillä ja tavoitteiden määrittelemisellä. Sisältää välitehtävät ja loppuyhteenvedon sekä tarvittaessa henkilökohtaisen strategian. Hintoihin lisätään alv 25,5 %. Laskutus yhteistyön vahvistuksen yhteydessä. Mikäli tilanteesi sitä edellyttää, hyödynnä koroton ja kuluton osamaksumahdollisuus. Kysy lisää!
Palautteita
Suosittelen lämpimästi!
Kati on mentoroinnin ammattilainen, jonka kanssa oli helppoa keskustella johtamisesta niin organisaation muutosprosessiin kuin henkilökohtaisiin kehittymissuunnitelmiini liittyen. Pieniin ja suuriin ongelmiin löytyi suunta kohti parempia prosesseja, joista arkinen työelämä koostuu. Kati on tarkkakorvainen ihmistuntija, sitoutunut ja kannustava tuki monenlaiselle työelämän matkalle, suosittelen häntä lämpimästi.
— Paula Toppila, toiminnanjohtaja, IHME Helsinki
Tyyni & viisas, sopivan räväkkä & kannustava.
Suosittelen lämpimästi! Kati huokuu mentorina tyyneyttä & viisautta ja osaa viedä sekä johdattaa keskustelut syvälle. Hän on myös sopivan räväkkä & vaativa sekä konkreettiseen toimintaan kannustava. Kati valoi luottoa minuun sekä omiin vahvuuksiini.
— Matias Kallio,
Value Based Leadership -johtajakoulutusohjelma
En voi kehua Katin ammattitaitoa liikaa.
Kati Huovinmaan kanssa käydyissä syvällisissä ja todella avoimissa keskusteluissa kävimme läpi muun muassa omaa osaamista, ammatti-identiteettiä, uratoiveita ja arvoja. Katin avulla näen nyt entistä selkeämmin, mitä haluan, mitä osaan – ja varmaan tämä tarkoittaa, että näen tarkemmin myös sen, kuka olen.
En voi kehua Katin ammattitaitoa liikaa. Hän esittää todella tarkkoja kysymyksiä ja huomioita, jotka johdattavat keskustelun just oikeille raiteille. Hämmästyin, miten paljon ja miten nopeasti sain hänen avullaan aikaan!
— Laura Klefbohm, viestinnän ammattilainen
Ammattimentorin kanssa työskentely on yksi fiksuimmista päätöksistäni
Ylimmän johdon työ ja haasteet ovat monissa tilanteissa yksinäistä puurtamista, eikä tilanteita voi aina avata omille kollegoille. Myös omasta jaksamisesta täytyy pitää huolta, mutta omaa oloa ja ongelmia ei voi kipata kollegoille, koska toimin heidän esihenkilönään. Ulkopuolisen ammattimentorin kanssa työskentely on yksi fiksuimmista päätöksistäni. Kiitos Kati, että komppaat, symppaat ja myös haastat! Yhteistyömme on auttanut jaksamaan vaikeina hetkinä ja siivittänyt onnistumisia!
– Minna von Zansen, Celia, johtaja
Suosittelen mitä lämpimimmin!
Olen työskennellyt Katin kanssa kahden eri roolin kautta. Olen ollut itse Katin sparrattavana ja sen lisäksi olen työstänyt organisaatiomme strategiaa Katin kanssa. Kummassakin tilanteessa olen kokenut tulleeni kuulluksi, inspiroituneeksi ja hyvällä tavalla haastetuksi. Juuri sillä tavalla, mitä Katilta ja kyseisiltä prosesseilta odotinkin.
Katin työskentelytapa on erittäin kaunis, hän on inhimillinen ja hänen seurassaan työ ei tunnu lainkaan työnteolta, vaan enemmänkin voimaannuttavalta keskustelulta. Hän on työssään kuitenkin napakka ja asettaa prosessissa mukanaolijoille sopivasti haastetta, eikä päästä heitä siitä missä aita olisi matalin ylittää. Ja tämä on ollut minulle erityisen tärkeää!
Katin persoona ja osaaminen luovat hienon kokonaisuuden, joka on kuin luotu tähän työhön.
– Leena Kråknäs, Seinäjoen kaupungin kulttuuritoimenjohtaja
Vei uraani eteenpäin valovuoden verran
Katin mentorointi vei uraani, keskeisiä ajatuksiani ja odotuksiani työelämään liittyen eteenpäin valovuoden verran. Yksityismentorointi auttoi minua ymmärtämään itseäni ja arvojani. Lisäksi Katin apu Linkedin-profiilin teossa ja työhakemustekstin työstämisessä oli korvaamatonta. Erittäin lämmin suositus!
– Mentorointiin osallistunut
Yksilömentorointi avuksesi uramuutokseen ja johtajuuteen.