Kiinnostaako yrittäjyys? 10 vinkkiä, joilla varmistat onnistumisen yrittäjänä

Kiinnostaako sinua yrittäjyys? Etkö ole varma, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon? Kuuletko liikaa kyynisiä kommentteja? Pysähdyin pohtimaan, missä asioissa olisin itse kaivannut apua aloittelevana yrittäjänä. Kokosin 10 vinkkiä yrittäjyyteen, kannustamaan sinua yrittämään ja onnistumaan. Lista on syntynyt sekä omista oivalluksistani yrittäjänä, että osaavilta asiantuntijoilta ja ammattilaisilta saamieni kommenttien pohjalta.

10 vinkkiä avuksi yrittäjyyteen:

  1. Anna intohimon näyttää suunta. Jos annat ainoastaan järkevyyden määrittää liikeideasi, motivaatio saattaa ennen pitkää hiipua. Muista kuitenkin huolelliset kannattavuuslaskelmat, sillä pelkkä intohimo ei takaa pitkäjänteistä onnistumista. Älä myöskään unohda, että luovuuden lailla myös intohimo kaipaa selkeitä rajoja. Rajat ovat hyväksi myös omalle jaksamisellesi.

  2. Luota itseesi ja etsi lisää tietoa aina, kun sitä tarvitset. Itseluottamuksen ja tarvittavan tiedon merkitys korostuu tärkeissä valintakohdissa ja vaikeissa paikoissa.

  3. Valitse yritysmuoto, joka palvelee parhaiten yrityksesi tarpeita.

  4. Käytä aikaa selkeän, puhuttelevan ja aikaa kestävän yritysnimen miettimiseen.

  5. Ennakoi ja suunnittele. Käytä aikaasi hyvän liiketoimintasuunnitelman ja strategian laatimiseen. Uskalla nähdä nykyhetkestä kauemmaksi tulevaisuuteen. Pidä mielessä, keitä tahdot auttaa ja miten. Keskity suunnitelmissasi perinpohjaisesti myös asiakkuuksiin.

  6. Valitse taitava kirjanpitäjä turvaamaan yrityksesi tulevaisuutta talouden näkökulmasta. Opettele itsekin kirjanpidon, taloushallinnon ja verotuksen perusasiat. Muista, että päävastuu yrityksesi taloudesta on aina sinun. Kartoita kaikki pakolliset menot, kuten vakuutukset. Kirjaa ylös myös vapaaehtoiset toistuvat menot.

  7. Etsi osaavat neuvojat eri vaiheisiin. Selvitä, kuka voi antaa parhaat vinkit, ja häntä kuultuasi kuuntele muitakin. Mitä monipuolisemman kokonaiskuvan saat, sitä helpompi sinun on hahmottaa oma tapasi toimia. Mieti myös, mitä sinä voit vastavuoroisesti antaa omasta osaamisestasi sinua auttaville tahoille.

  8. Aina saattaa löytyä myös heitä, jotka kyseenalaistavat perusteettomasti unelmasi yrittäjyydestä. Anna heidän varoitella ja epäillä. Viisaasti perusteltu kritiikki suunnitelmiasi kohtaan voi sen sijaan antaa arvokasta tietoa siitä, mikä on oleellista.

  9. Jos työskentelet yksinyrittäjänä, mikään ei estä sinua luomasta itsellesi työn merkeissä säännöllisesti tapaavaa ryhmää vaikkapa muista yksinyrittäjistä. Voit koota ryhmän keistä tahansa sinua innostavista ihmisistä. Yksinäisyyttä ei tarvitse valita.

  10. Moni yrittäjäksi siirtyvä haaveilee vapaudesta. Vapaus voi ainakin alkuvaiheessa olla vaikeampi hahmottaa kuin luulit. Ajan myötä tilanne kuitenkin muuttuu, kun uudet rutiinit vakiintuvat ja vapaudellekin löytyy tilansa. Vapauden lisäksi muillakin arvoilla on oma merkityksensä. Esimerkiksi eettiset kysymykset ja yhteistyöpohdinnat on hyvä hahmottaa arvojen kautta.

    Toivottavasti näistä vinkeistä on sinulle iloa – jaa teksti muillekin, jos siitä oli sinulle hyötyä! Jäikö jotain oleellista mielestäsi puuttumaan? Kommentoi alle tai lähetä minulle sähköpostia.

    Lisää ajatuksiani niin yrittäjyydestä kuin työelämästä laajemminkin löydät tietokirjastani Radikaali unelma - Näin johdat muutoksen (2020).

    Kati Huovinmaa
    Ammattimentori, muutosjohtaja, tietokirjailija, toimitusjohtaja
    Huovinmaa Oy

Etsi osaavat neuvojat eri vaiheisiin. Selvitä, kuka voi antaa parhaat vinkit, ja häntä kuultuasi kuuntele muitakin. Mitä monipuolisemman kokonaiskuvan saat, sitä helpompi sinun on hahmottaa oma tapasi toimia.
— Kati Huovinmaa: Radikaali unelma - Näin johdat muutoksen, 2020

Strategia tähtää vuoteen 2023 - "Radikaalein muutosvaikuttaja"

Yritykseni strategia on vahvasti arvoihin perustuva. Radikaalius ja vuorovaikutus ovat toisiaan täydentävä, toimiva ja eteenpäin vievä arvopari.

Strategia 2018-2023

Strategia 2018-2023

Kaipaako sinun organisaatiosi apua strategiatyössä? Ota yhteys, sovitaan kuinka etenemme.

Kati Huovinmaa, muutosjohtaja & ammattimentori
www.huovinmaa.com | + 358 40 572 9369

Lähde matkaani. Vaikuttavaa mentorointia.

Perhosvaikutuksella tarkoitetaan sitä, että perhosen siivenisku voi saada aikaan pitkän ketjumaisen reagoinnin seurauksena myrskyn toisella puolen maapalloa. Pienikin muutos voi tutkitusti saada aikaan suuria vaikutuksia ja ketjureaktiot voivat muuttaa kokonaisuuden täysin erilaiseksi.

Muutosjohtajana ja ammattimentorina ajattelen, että muutoksessa pienetkin askeleet ovat usein merkityksellisiä. Millaista myönteistä myrskyä sinä kaipaat? Voisinko minä olla avuksi muutoksesi alkuvaiheissa, voisinko auttaa ja rohkaista suuntaamaan sinua kohti toivomaasi muutosta?

Mentorointi on intensiivistä, tavoitteellista, luottamuksellista, antoisaa, tehokkaasti eteenpäinsuuntaavaa. Ja silti: autan mentoroitavia niin vähän kuin on tarpeellista. Suurimmat ja pysyvimmät oivallukset syntyvät nimittäin usein silloin, kun mentoroitava itse ottaa vastuun ja minä mentorina luon turvalliset puitteet ja varmistan, että alun pienet askeleet ovat oikeita johtaakseen isoon muutokseen.

Kaipaatko sinä mentoria? Ota yhteys: kati@huovinmaa.com niin sovitaan, kuinka etenemme.