Häpeä omasta taustasta estää etenemästä? Et ole yksin!
/Huonommuuden tunne, sisäistynyt altavastaajuus ja häpeä omasta perhetaustasta estävät liian monia etenemästä mielekkäästi omalla urapolullaan. Työssäni eri alojen osaajien ammattimentorina monet kohtaamiset ovat opettaneet, miten voimakas este oman taustan aiheuttama epävarmuus voi olla. Jos teema puhuttelee, haluan muistuttaa sinua, ettet ole yksin. Keinot eteenpäin pääsemiseksi ovat onneksi useimmiten löydettävissä.
Moni mentorointiini hakeutunut on kipuillut pitkään sen kanssa, että oma perhe tai muu lähipiiri ei ole tarjonnut korkeakoulutuksen tai innostavan urapolun esimerkkiä, vaan päinvastoin omalla asenteellaan lisännyt epävarmuutta. Kun vaikkapa kokemus korkeakoulutettujen, johtavassa asemassa työskentelevien vanhempien kannustavasta illallispöytäkeskustelusta tuntuu aivan utopistiselta ajatukselta, ei välttämättä osaa asettaa itseäänkään sellaisiin pöytiin.
Jarruttava uskomus on usein se, ettei voi itse edetä vahvuuksiensa mukaisesti, koska esimerkkiä tai samastumiskohdetta ei löydy läheltä. Epäreilu tunne on taustahäpeässä yleinen. Se kumpuaa ajatuksesta, että muut syntyvät korkeakoulutuksen ja urakehityksen esimerkkien valmiiseen piiriin ja itse on jossain ulkokehällä onnettomasti pyristelemässä. Aihe on osin tabu ja siksi moni luulee olevansa yksinäisempi ajatustensa kanssa kuin oikeasti onkaan.
Aihe on osin tabu ja siksi moni luulee olevansa yksinäisempi ajatustensa kanssa kuin oikeasti onkaan.
Jokainen meistä kantaa mukanaan arvokkaita kokemuksia ja ammatti-identiteetin rakennuspalasia, taustasta riippumatta. Hienot tittelit ja näyttävät kulissit eivät määritä yksilön arvoa. Haluan tarjota ymmärrystä ja keinot murtaa omat uskomukset, ajatus- ja etenemisesteet. Annan oman työni kautta konkreettiset keinot, rohkaisun ja näkökulmat, jotka ovat avuksi kunkin oman, mielekkään työelämän toteuttamisessa.
Monet meistä ovat käyneet läpi samankaltaisia tunteita ja kohdanneet samankaltaisia esteitä omaa taustaa pohtiessaan ja mahdollisuuksia hahmottaessaan. Olen päässyt todistamaan useita tositarinoita siitä, kuinka ihmiset ovat päässeet yli rajoittavien uskomustensa ja löytäneet oman, arvojensa ja vahvuuksiensa mukaisen polkunsa. Yhteistä kaikille näille uniikeille tarinoille on ollut valmius hyväksyä omat juuret kaikkinensa ja sitten alkaa tietoisesti rakentaa jotain ihan omaa, mikä ikinä se kullekin on ollut. Kuulun jollain tapaa itsekin tähän joukkoon, vaikka minua onkin aina kannustettu kurottelemaan rohkeasti kohti uusia mahdollisuuksia.
Jos tunnistat tekstistäni itsesi, mitä jos kokeilisit näitä vinkkejäni:
1. Kyseenalaista omaksumasi ajatusmallit
Pysähdy pohtimaan, mitkä uskomuksistasi ovat aidosti omiasi? Kaikki muilta ihmisiltä kuultu ei ole totuus omista mahdollisuuksistasi tai vahvuuksistasi.
2. Etsi uusia esimerkkejä
Jos omasta lähipiiristä ei löydy samastumiskohteita, voit etsiä niitä muualta. Uudet ihmiset, tilanteet tai vaikkapa opinahjot voivat tarjota näkymiä sellaisiin polkuihin, joita et ole aiemmin mieltänyt mahdollisiksi.
3. Häpeästä omien juurien arvostamiseen
Taustasi on osa tarinaasi. Moni työelämässä arvostettu vahvuus, kuten sinnikkyys, kyky kohdata erilaisia ihmisiä ja sen oivaltaminen, ettei menestys (miten sen kukin määrittääkään) ole itsestäänselvää, rakentuu kunkin omista eletyistä kokemuksista. Omien juurien vaikutuksen tiedostamisella on tässä tärkeä merkitys. Entä innostaisiko ajatus siitä, että parhaat johtajat osaavat asettua monenlaisista taustoista tulevien ihmisten asemaan?
4. Rakenna ihan omat vaikuttamisen pöytäsi
Jos et ole saanut menneisyydessäsi kutsua niihin pöytiin, joissa tulevaisuudesta, urasta ja unelmista puhutaan, rakenna ihan oma pöytäsi. Kokoa ympärillesi ihmisiä, joiden kanssa voit vaihtaa ajatuksia tavoitteista ja mielekkäistä urapoluista.
Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä ajatuksia sinulle tästä herää ja miten voisin auttaa sinua eteenpäin? Lue lisää tavoitteellisesta yksilömentoroinnista täällä.
-Kati Huovinmaa, ammattimentori & tietokirjailija
(Radikaali unelma - Näin johdat muutoksen 2020 & Ihmisjohtaja 2024)
kati @huovinmaa.com | 040 572 9369