Oma tarinani ja oppini hyödyksi radikaalin muutoksenne toteuttamiseksi

Tervetuloa radikaalien työelämämuutosten pariin! Tahdon jakaa tarinani, kokemukseni ja oppimani asiat, jotta voin olla hyödyksi yhä uusien ihmisten ja organisaatioiden radikaalien muutosten toteuttamisessa.

Olen itse aito esimerkki radikaalin muutoksen johtamisesta ja toteuttamisesta. Käytännön työelämä on opettanut eniten. Etenin aikanaan asiantuntijasta johtajaksi ja vuodesta 2010 alkaen minulla oli ilo johtaa Vantaan taidemuseota.

Suurin yksittäinen onnistuminen silloisella urallani oli Vantaan taidemuseon radikaali muutos katutaiteeseen ja graffitiin erikoistuneeksi Artsiksi. Kävijämäärät tuplaantuivat, maine kiiri ja olimme ehdolla Vuoden museoksi. Opin silloin paljon muutoksen johtamisesta, motivoinnista, viestinnän merkityksestä ja ihmisten erilaisuudesta muutoksissa.


Sitten aloin yhä vahvemmin kaivata muutosta omassa työelämässäni. "Jos toteutan koko urani museoissa, otsaani tatuoituu oma inventointinumero", pohdin. Olin työskennellyt puolet elämästäni museoalalla, ja vaikka työ innosti, aloin kaivata jotain ihan muuta. Tahdoin siirtyä taiteen ja isojen organisaatioiden byrokratian parista ihmisten ja sitä kautta yhä paremmin toimivan työelämän pariin.

Haaveilin taidehistorian maisterin tutkinnon rinnalle toisesta maisteritasoisesta tutkinnosta, tällä kertaa kaupallisesta. Jäin opintovapaalle ja valmistuin joulukuussa 2018 Haaga-Heliasta, suuntautumisena liiketalous ja liiketoiminnan kehittäminen. Suoritin myös Sertified Business Mentor -kokonaisuuden. Puolessavälissä opintovapaata irtisanouduin vakituisesta virastani. Uusi, alkuvaiheessa ollut yrittäjyyden taival veti vahvasti puoleensa. Sillä polulla olen yhä.

Omassa työelämämuutoksessani sain ytimiäni myöten tuntea, kuinka radikaali muutos edellyttää myös vaikeita vaiheita sekä rohkeutta, uteliaisuutta ja voimakasta tavoitteellisuutta. Niiden avulla myös vaikeista vaiheista selviää. Klisee ehkä, mutta totta.


Omassa työelämämuutoksessani sain ytimiäni myöten tuntea, kuinka radikaali muutos edellyttää myös vaikeita vaiheita sekä rohkeutta, uteliaisuutta ja voimakasta tavoitteellisuutta.

Nykytyössäni ammattimentorina minua puhuttelevat ja motivoivat eniten konkreettiset teot arvojen mukaisten työelämämuutosten toteuttamiseksi. Saan aitiopaikalta todistaa yhä uusien muutosprojektien onnistumisia ja se on erittäin palkitsevaa.

Kaipaatko muutosta omaan työelämääsi tai organisaatiollesi? Voin auttaa monin tavoin, jotta oma radikaali muutoksenne on totta. Tutustu esimerkkeihin ja palautteisiin koskien yksilömentorointia, luentoja tai työpajoja. Lisätiedot Muutosjohtoryhmästä täällä.

Harva onnistuu radikaalissa muutoksessa yksin. Tosi moni on kanssani onnistunut. Ota yhteys niin kerron, miten meidän on helpoin edetä!

-Kati Huovinmaa, radikaalien muutosten mentori | kati @huovinmaa.com | 040 572 9369

Miksi valita yksinyrittäjä? Tutustu työhöni ja tilaa

Miksi valita yksinyrittäjän palvelut? Tarjoan laajan valikoiman työelämän muutoksiin kohdentuvia palveluita, jotka voivat hyödyttää yhtä hyvin yksilöitä kuin organisaatioita. Takaan yksinyrittäjänä omalla osaamisellani ja persoonallani palveluiden laadun ja osuvuuden. Tässä blogissa tarkastelen palveluita, joita tarjoan, ja kuinka ne voivat auttaa sinua tai organisaatiotasi saavuttamaan toivomanne tavoitteet.

Henkilökohtainen sitoutuminen

Miksi valita yksinyrittäjä mukaan muutosten toteuttajaksi? Yksinkertainen vastaus: vahvan henkilökohtainen sitoutuminen. Tarjoan sinulle oman taustani, kokemukseni ja täyden omistautumiseni onnistumiseesi. Tutustu taustaani täällä.

Ammatillinen osaaminen

Kertynyt useiden vuosien kokemus ja ammatillinen osaamiseni auttavat sinua kehittymään johtajana ja ammattilaisena. Olen myös jatkuvasti päivittänyt taitojani ja tietojani, jotta voin tarjota sinulle uusimmat ja toimivimmat neuvot ja strategiat.

Yksilöllinen tuki

Ei ole yhtä kaavaa kaikille ja se inspiroi. Ymmärrän, että jokainen asiakas on ainutlaatuinen, ja siksi kohdennan palvelut juuri sinun tai työyhteisösi tarpeiden mukaisesti. Jollet ihan tiedä tarpeitanne, autan löytämään ne. Yksinyrittäjänä minulla on joustavuutta ja vapautta tarjota yksilöllisiä ratkaisuja ja tavoitteita.

Ota yhteyttä ja keskustellaan

Jos olet kiinnostunut mentorointipalveluista, työpajoista, luennoista tai Muutosjohtoryhmästä, älä epäröi ottaa yhteyttä. Olen täällä auttaakseni sinua saavuttamaan tavoitteesi ja ohjaamaan sinua kohti yhä uusia onnistumisia, oli kyse yksilöstä tai organisaatiosta.

Valitse yksinyrittäjä työelämämuutosten toteuttajakumppaniksi. Harva onnistuu perinpohjaisissa muutoksissaan yksin. Kanssani moni on onnistunut. Ota yhteys, varaa 30 min kartoitusaika veloituksetta!

-Kati Huovinmaa, ammattimentori, muutosjohtaja, tietokirjailija

Kuva: Veikko Somerpuro

Kuva: Veikko Somerpuro

Syvään päätyyn ja sieltä ylös! Miksi arvoilla on niin iso merkitys?

Jos muutos ei ole radikaali, miksi vaivautua ollenkaan? Perinpohjaiset muutokset on viisasta aloittaa siitä, että tunnistaa omat arvonsa. Arvot ovat radikaalin muutoksen ydin. Niiden löytäminen edellyttää rohkeaa itsetutkiskelua ja omien, perimmäisten merkitysten oivaltamista.

Miten arvot vievät eteenpäin?

Kun omat arvot ovat selvillä, on mahdollista alkaa tehdä valintoja niiden mukaan. Sitä kautta, askel kerrallaan, rakentuu merkityksellinen työelämä. Oman työntekemiseni arvot ovat radikaalius ja vuorovaikutus. Radikaalius on perinpohjaisuutta. Pelkkä pintaraapaisu ei luo mitään merkittävää uutta. En ole mikään yksinäinen anarkisti. Kaikki hyvä toteutuu yhteistyössä, vuorovaikutuksen myötä.

Uutuuskirjani Radikaali unelma - Näin johdat muutoksen on tositarina siitä, kuinka toteutin itse omien arvojeni mukaisen uran. Lähtökohtana henkistä turpaanottoakin vaatineelle prosessille oli arvoista rakentunut pohja. Kirja antaa käytännölliset vinkit omien arvojen löytämiseksi ja valintojen tekemiseksi niiden pohjalta. Minun arvoni kiteytyivät pitkän prosessin seurauksena. Siitäkin kerron kirjassani tarkemmin.

Mitkä ovat sinun arvosi ja miten korona-aika on muuttanut niitä?

Haastan sinut pohtimaan omia arvojasi. Mitkä ne ovat ja miten nykyinen työelämäsi tukee omia arvojasi? Jos nykyinen työsi ei ole arvojesi mukainen, mitä sinun tulee tehdä muuttaaksesi tilanteen?

Vaikeat ajat ovat omiaan muovaamaan arvojamme. Miten sinun arvosi ovat muuttuneet nyt koronakevään aikana? Minä olen alkanut kaivata kolmatta arvoa radikaaliuden ja vuorovaikutuksen rinnalle. Mielessä on pyörinyt niin riemu kuin ilokin. Kaipaan jotain tosi myönteistä, sellaista joka murtaa edestään kaikki varjot. Kukapa jaksaisi työtä, joka ei tuota iloa? En minä ainakaan.

Lue lisää uutuuskirjastani ja tilaa se täältä.

Kati Huovinmaa, johtamisen ja mentoroinnin ammattilainen

rajattuKANSI.png

Arvojen vastainen työ syö elävältä

Työskentelyni ihmisten nykytilanteen parantamiseksi lähtee usein arvoista. Miten hyvin omat arvosi toteutuvat työssäsi tällä hetkellä? Miksi arvoilla on suuri merkitys? Arvot ovat sisimmässämme vaikuttavia, perustavanlaatuisia tekijöitä. Jos omassa työarjessasi joudut toistuvasti kohtaamaan arvoristiriitaa, ennen pitkää turhaudut, kyynistyt ja motivaatiosi karisee.

Rakastan hyvää johtajuutta, selkeitä suuntia, kirkkaita perustehtäviä, hillitöntä motivaatiota saavuttaa yhteiset tavoitteet. Se synnyttää lähes häpeällistä riemua onnistumisista.

Tämä ytimiin osuva, eräältä viisaalta ihmiseltä kuulemani lause vie minua eteenpäin omassa auttamishalussani, muutosjohtajana ja ammattimentorina: "Omien arvojen vastaisessa paikassa työskentely syö elävältä."

Näistä elementeistä syntyy oma motivaationi auttaa muita eteenpäin. Klisee, mutta totta: toivoa on ja ihmisissä piilevät suuret voimat ja mahdollisuudet vaikka mihin.

Pitää lähteä ennen kuin kyynistyy, sillä kyynistyminen on kamalaa ja se syö viimeisetkin ilon rippeet työstä ja työn ulkopuolelta.

Pitää lähteä ennen kuin kyynistyy, sillä kyynistyminen on kamalaa ja se syö viimeisetkin ilon rippeet työstä ja työn ulkopuolelta. Harva kuitenkaan onnistuu radikaalissa muutoksessaan yksin.

Tätä muutosta tahdon kanssasi johtaa eteenpäin, kohti uutta suuntaa. Se häämöttää jo.

-Kati Huovinmaa, muutosjohtaja & ammattimentori

Lähde matkaani!