Oma tarinani ja oppini hyödyksi radikaalin muutoksenne toteuttamiseksi

Tervetuloa radikaalien työelämämuutosten pariin! Tahdon jakaa tarinani, kokemukseni ja oppimani asiat, jotta voin olla hyödyksi yhä uusien ihmisten ja organisaatioiden radikaalien muutosten toteuttamisessa.

Olen itse aito esimerkki radikaalin muutoksen johtamisesta ja toteuttamisesta. Käytännön työelämä on opettanut eniten. Etenin aikanaan asiantuntijasta johtajaksi ja vuodesta 2010 alkaen minulla oli ilo johtaa Vantaan taidemuseota.

Suurin yksittäinen onnistuminen silloisella urallani oli Vantaan taidemuseon radikaali muutos katutaiteeseen ja graffitiin erikoistuneeksi Artsiksi. Kävijämäärät tuplaantuivat, maine kiiri ja olimme ehdolla Vuoden museoksi. Opin silloin paljon muutoksen johtamisesta, motivoinnista, viestinnän merkityksestä ja ihmisten erilaisuudesta muutoksissa.


Sitten aloin yhä vahvemmin kaivata muutosta omassa työelämässäni. "Jos toteutan koko urani museoissa, otsaani tatuoituu oma inventointinumero", pohdin. Olin työskennellyt puolet elämästäni museoalalla, ja vaikka työ innosti, aloin kaivata jotain ihan muuta. Tahdoin siirtyä taiteen ja isojen organisaatioiden byrokratian parista ihmisten ja sitä kautta yhä paremmin toimivan työelämän pariin.

Haaveilin taidehistorian maisterin tutkinnon rinnalle toisesta maisteritasoisesta tutkinnosta, tällä kertaa kaupallisesta. Jäin opintovapaalle ja valmistuin joulukuussa 2018 Haaga-Heliasta, suuntautumisena liiketalous ja liiketoiminnan kehittäminen. Suoritin myös Sertified Business Mentor -kokonaisuuden. Puolessavälissä opintovapaata irtisanouduin vakituisesta virastani. Uusi, alkuvaiheessa ollut yrittäjyyden taival veti vahvasti puoleensa. Sillä polulla olen yhä.

Omassa työelämämuutoksessani sain ytimiäni myöten tuntea, kuinka radikaali muutos edellyttää myös vaikeita vaiheita sekä rohkeutta, uteliaisuutta ja voimakasta tavoitteellisuutta. Niiden avulla myös vaikeista vaiheista selviää. Klisee ehkä, mutta totta.


Omassa työelämämuutoksessani sain ytimiäni myöten tuntea, kuinka radikaali muutos edellyttää myös vaikeita vaiheita sekä rohkeutta, uteliaisuutta ja voimakasta tavoitteellisuutta.

Nykytyössäni ammattimentorina minua puhuttelevat ja motivoivat eniten konkreettiset teot arvojen mukaisten työelämämuutosten toteuttamiseksi. Saan aitiopaikalta todistaa yhä uusien muutosprojektien onnistumisia ja se on erittäin palkitsevaa.

Kaipaatko muutosta omaan työelämääsi tai organisaatiollesi? Voin auttaa monin tavoin, jotta oma radikaali muutoksenne on totta. Tutustu esimerkkeihin ja palautteisiin koskien yksilömentorointia, luentoja tai työpajoja. Lisätiedot Muutosjohtoryhmästä täällä.

Harva onnistuu radikaalissa muutoksessa yksin. Tosi moni on kanssani onnistunut. Ota yhteys niin kerron, miten meidän on helpoin edetä!

-Kati Huovinmaa, radikaalien muutosten mentori | kati @huovinmaa.com | 040 572 9369

Ei anneta korona-aallon lannistaa! Näin autan sinua: 4 keinoa.

Korona-aalto iski massiivisena ja nopealla tahdilla. Sen vaikutukset näkyvät kaikkien arjessa. Nyt tarvitaan rohkeita, ennakkoluulottomia tekoja. Minä autan sinua eteenpäin nyt.

Näillä 4 keinolla saat tukea tilanteeseesi:

1) Tilaa toistaiseksi etänä toteutettava pika-apu oman työtilanteesi selkeyttämiseksi tai uusien ratkaisujen löytämiseksi. Lue lisää, tutustu palautteisiin ja tilaa: https://www.huovinmaa.com/pikaapu - investointisi yksityishenkilönä 199 e + alv. 24%. Koroton osamaksu onnistuu. Pyydä tarjous työnantajan kustantamasta mentoroinnista erikseen.

2) Tilaa toistaiseksi etänä toteutettava yksilömentorointipaketti asiantuntijoille tai johtajille, sinun tilanteeseesi räätälöidysti. Lue lisää, tutustu palautteisiin ja tilaa: https://www.huovinmaa.com/yksilomentorointi - investointisi yksityishenkilönä 835 e - 3 150 e + alv. 24%. Koroton osamaksu onnistuu, jopa 6 erässä. Pyydä tarjous työnantajan kustantamasta mentoroinnista erikseen.

3) Tilaa toistaiseksi etänä toteutettava työpaja tai luento työryhmällesi. Teemoja esimerkiksi: strategia, muutos, muuttuviin tilanteisiin reagointi. Lue lisää ja tilaa: https://www.huovinmaa.com/tyopajatjaluennot

4) Saat uusia näkemyksiä ja konkreettiset keinot perinpohjaisen muutoksen toteuttamiseksi. Tilaa huhtikuussa ilmestyvä Radikaali unelma - Näin johdat muutoksen - tietokirja tästä: https://kauppa.viisaselama.fi/sivu/tuote/radikaali-unelma/2612935 - investointi 32 e / kirja.

Myös muita vaihtoehtoja yhteistyölle on mahdollista löytää. Olethan yhteydessä matalalla kynnyksellä. Sovitaan tarkemmin, kuinka etenemme. Tutustu palautteisiin: www.huovinmaa.com/palautteet

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Kati Huovinmaa, johtamisen & mentoroinnin ammattilainen, Huovinmaa Oy
kati@huovinmaa.com | 040 572 9369

Kuva: Olga Poppius | Studio Fotonokka

Kuva: Olga Poppius | Studio Fotonokka

"Ehdinkö tilata vuoden 2019 koulutusrahalla?" Kyllä ehdit!

Puhelimeni soi yhä tiuhempaan tahtiin vuoden lähestyessä loppuaan. On ollut hauska huomata, kuinka edelleen työpaikoilla on käyttämätöntä koulutusrahaa vuodelle 2019. Voit tilata minulta koulutusrahalla esimerkiksi räätälöityä yksilömentorointia monenlaisiin tarpeisiin: asiantuntijan motivaatiota nostamaan, vahvuuksia hahmottamaan, tulevaisuutta ennakoimaan, johtajuuden eri puolia valottamaan.

Yksilömentorointi on tehokas apu myös työpaikan erityisiin, ajankohtaisiin tilanteisiin, joihin tarvitaan ulkopuolisen luottoammattilaisen näkemystä. Kokemukseni ja pätevyyteni antavat vastaukset moniin kysymyksiin. Lue lisää, tutustu tarkemmin ja tilaa.

Kun tahdot tilata tämän vuoden koulutusrahalla mentorointipalveluita,
ota yhteys to 12.12. mennessä: kati@huovinmaa.com | 040 572 9369

Ehdimme hyvin käynnistää yhteistyömme tämän vuoden puolella ja laskutuskin hoituu helposti ennen vuoden viimeistä päivää. Ensimmäinen mentorointitapaaminen voidaan järjestää heti tammikuussa, jos joulukuu on jo liian ruuhkainen. Tutustu palautteisiin ja tilaa.

Kati Huovinmaa, ammattimentori
kati@huovinmaa.com | 040 572 9369
Fil. maist., YJEAT, Certified Business Mentor, tradenomi YAMK

Kati Huovinmaan kuva: Olga Poppius / Studio Fotonokka

Kati Huovinmaan kuva: Olga Poppius / Studio Fotonokka