Oma tarinani ja oppini hyödyksi radikaalin muutoksenne toteuttamiseksi

Tervetuloa radikaalien työelämämuutosten pariin! Tahdon jakaa tarinani, kokemukseni ja oppimani asiat, jotta voin olla hyödyksi yhä uusien ihmisten ja organisaatioiden radikaalien muutosten toteuttamisessa.

Olen itse aito esimerkki radikaalin muutoksen johtamisesta ja toteuttamisesta. Käytännön työelämä on opettanut eniten. Etenin aikanaan asiantuntijasta johtajaksi ja vuodesta 2010 alkaen minulla oli ilo johtaa Vantaan taidemuseota.

Suurin yksittäinen onnistuminen silloisella urallani oli Vantaan taidemuseon radikaali muutos katutaiteeseen ja graffitiin erikoistuneeksi Artsiksi. Kävijämäärät tuplaantuivat, maine kiiri ja olimme ehdolla Vuoden museoksi. Opin silloin paljon muutoksen johtamisesta, motivoinnista, viestinnän merkityksestä ja ihmisten erilaisuudesta muutoksissa.


Sitten aloin yhä vahvemmin kaivata muutosta omassa työelämässäni. "Jos toteutan koko urani museoissa, otsaani tatuoituu oma inventointinumero", pohdin. Olin työskennellyt puolet elämästäni museoalalla, ja vaikka työ innosti, aloin kaivata jotain ihan muuta. Tahdoin siirtyä taiteen ja isojen organisaatioiden byrokratian parista ihmisten ja sitä kautta yhä paremmin toimivan työelämän pariin.

Haaveilin taidehistorian maisterin tutkinnon rinnalle toisesta maisteritasoisesta tutkinnosta, tällä kertaa kaupallisesta. Jäin opintovapaalle ja valmistuin joulukuussa 2018 Haaga-Heliasta, suuntautumisena liiketalous ja liiketoiminnan kehittäminen. Suoritin myös Sertified Business Mentor -kokonaisuuden. Puolessavälissä opintovapaata irtisanouduin vakituisesta virastani. Uusi, alkuvaiheessa ollut yrittäjyyden taival veti vahvasti puoleensa. Sillä polulla olen yhä.

Omassa työelämämuutoksessani sain ytimiäni myöten tuntea, kuinka radikaali muutos edellyttää myös vaikeita vaiheita sekä rohkeutta, uteliaisuutta ja voimakasta tavoitteellisuutta. Niiden avulla myös vaikeista vaiheista selviää. Klisee ehkä, mutta totta.


Omassa työelämämuutoksessani sain ytimiäni myöten tuntea, kuinka radikaali muutos edellyttää myös vaikeita vaiheita sekä rohkeutta, uteliaisuutta ja voimakasta tavoitteellisuutta.

Nykytyössäni ammattimentorina minua puhuttelevat ja motivoivat eniten konkreettiset teot arvojen mukaisten työelämämuutosten toteuttamiseksi. Saan aitiopaikalta todistaa yhä uusien muutosprojektien onnistumisia ja se on erittäin palkitsevaa.

Kaipaatko muutosta omaan työelämääsi tai organisaatiollesi? Voin auttaa monin tavoin, jotta oma radikaali muutoksenne on totta. Tutustu esimerkkeihin ja palautteisiin koskien yksilömentorointia, luentoja tai työpajoja. Lisätiedot Muutosjohtoryhmästä täällä.

Harva onnistuu radikaalissa muutoksessa yksin. Tosi moni on kanssani onnistunut. Ota yhteys niin kerron, miten meidän on helpoin edetä!

-Kati Huovinmaa, radikaalien muutosten mentori | kati @huovinmaa.com | 040 572 9369

En ole koskaan valmis itsekään - kompuroin ja epäröin

Ihmisen on aika ajoin suorastaan pakko luoda itsensä ammatillisesti uudelleen. Ajattelen vahvasti näin, sekä työssäni ammattimentorina että syvän omakohtaisesti. Voimakkaat uudistumispyrkimykset eivät päästä niiden parissa pohdiskelevaa useinkaan helpolla. Klisee kenties, mutta totta: on luotettava sekä itseensä että muutosprosessiin ja siihen, että ennen pitkää pimennossa ollut suunta kyllä hahmottuu.

Tahdon toimia itse esimerkkinä mentoroitavilleni ja muille. Oman työelämäni yksi kantava teema on jo vuosia ollut: Jos muutos ei ole radikaali, miksi vaivautua ollenkaan? Ja toinen, astetta raflaavampi: Radikaali muutos edellyttää henkistä turpaanottoa. Molemmat lauseet olen omakohtaisesti elänyt useampaan kertaan todeksi.

Se, mitä näemme ihmisistä ja heidän työpoluistaan ulospäin kertoo tietenkin aina vain rajatun kaistaleen kaikesta. Olen miettinyt omaa historiaani ja henkilökohtaista taustaani ja niiden merkitystä uravalinnoissani sekä arvojeni muodostumisessa. Olen varttunut melukylämäisessä, lähinnä tarinoiltaan rikkaassa itä-Vantaan lähiössä. Taloudellisten arvojen sijaan henkisillä arvoilla oli iso merkitys jo pienestä pitäen. Vuosikymmeniä myöhemmin olen palannut monesti noihin vuosiin ja kokemuksiin. Ne muodostavat vankkaa arvopohjaa aikuiselle itselleni ja myös sille, miten tahdon kohdata ihmisiä toteuttaessani ammattimentorin työtäni.

Miksi ammattimentorin työ on niin kiehtovaa?

Työni on pysähtymistä erilaisten työelämän tositarinoiden äärelle, pyrkimyksenä löytää konkreettiset ratkaisut ja pääsy eteenpäin, kohti toivottua suuntaa. Pysähtyessäni kuuntelemaan muita ja heidän tilanteitaan asetan kohtaamiseen tietoisesti mukaan myös oman taustani, siinä ilmenneet vaikeatkin vaiheet ja käänteentekevät onnistumiset. Omiin kokemuksiin heijastaen tiedän myös aina jotain siitä, mitä ihminen minua vastapäätä parhaillaan kokee. Samoin tiedän, mitä radikaalin muutoksen johtaminen työyhteisössä tarkoittaa. Kokemuspohja tuo perspektiiviä ja pokkaa tukea muita.


Kun olen itse kokenut omat työelämäni moninaiset vaiheet, tiedän myös aina jotain siitä, mitä ihminen minua vastapäätä parhaillaan kokee.

Ammattimentorina rohkaisen: älä aristele mitään puoliasi

Tahdon kannustaa ihmisiä uskaltamaan. Uskallusta tarvitaan usein työelämän muutostilanteissa myös omien, varjoon ja vähälle huomiolle helposti jäävien puolien tarkasteluun. Sieltä on mahdollista löytää ne perinpohjaiset, mutta ei-ilmiselvät vastaukset, jotka vievät oikeasti eteenpäin.

Tavoitteellisessa ammattimentoroinnissa keskitytään tarvittaessa siihen, mistä epävarmuus juontuu, onko jotain sellaista jarruttavaa tai estävää, joka ei ole päässyt koskaan kunnolla päivänvaloon? Mitä sellaista sinun taustastasi löytyy, jota kenties täysin turhaan aristelet? Luottamuksen rakentuminen ammattimentoroinnissa on kaiken perusta ja lähtökohta. Monet konkreettiset onnistumiset motivaation ja uuden, mielekkään suunnan löytymisessä sekä vuosien varrella saamani lukuisat palautteet antavat minulle luottamusta ja varmuutta siitä, että työtapani on oikea ja että toivottuja tuloksia ennen pitkää syntyy.

Vuosia sitten, kun löysin viimein oman uuden suunnan, annoin aluksi pienten ja hiljalleen vahvistuvien ilonpilkahdusten viitoittaa uutta urapolkuani museonjohtajasta ammattimentoriksi. Koko tarinani kaikkine käänteineen löytyy tietokirjastani: Radikaali unelma - Näin johdat muutoksen. Kunpa olisin itse aikanaan löytänyt luotettavan ammattilaisen, jonka kanssa olisin välttynyt pahimmilta vaiheilta omissa pyristelyissäni kohti perinpohjaista uramuutosta.

Millaisesta radikaalista työelämän muutoksesta sinä haaveilet? Autan tavoitteellisella ammattimentoroinnilla mielelläni eteenpäin!

Kati Huovinmaa, ammattimentori ja tietokirjailija
Ota yhteys vailla kynnystä, kun tiedät tarvitsevasi muutosta joko itsellesi tai työyhteisöllesi.

Varaa luentopaikkasi: Arvojen merkitys perinpohjaisissa muutoksissa

Minun työntekemiseni arvoni ovat radikaalius ja vuorovaikutus. Miten arvoni muotoutuivat ja miten ne auttoivat luomaan uuden uran museonjohtajasta tietokirjailijaksi ja ammattimentoriksi? Millä konkreettisilla keinoilla sinä voit löytää omat arvosi? Tervetuloa kuulemaan innostavaa järkipuhetta arvojen merkityksestä. ‘Radikaalit unelmat toteen - arvojen merkitys perinpohjaisissa muutoksissa’ -luento Minä Olen -messuilla la 13.2.2021.

Ote luennon esittelystä:

Mitkä ovat ydinarvosi? Arvojen tunnistaminen auttaa hahmottamaan vahvuutesi, rajasi ja paikkasi muuttuvassa maailmassa. Tule mukaan kokeneen puhujan innostavalle luennolle! Saat työkalut arvojesi määrittelyyn ja oivalluksia arvojen merkityksestä.

Radikaali unelma – Näin johdat muutoksen -kirjan kirjoittaja Kati Huovinmaa käsittelee arvojen vaikutusta muutoksissa. Kati Huovinmaa on kysytty mentoroinnin ja muutosjohtamisen ammattilainen. Katin missiona on edesauttaa radikaalien, myönteisten muutosten toteutumiset. Radikaalit muutokset edellyttävät perinpohjaisuutta, pelkillä pintaraapaisuilla ei saada aikaan mitään merkittävää uutta.

Kati Huovinmaan koulutustausta: FM, YJEAT, YAMK tradenomi, Certified Business Mentor

PS. Oletko jo lukenut tai kuunnellut kysytyn Radikaali unelma - Näin johdat muutoksen -kirjan? Tilaa helposti mistä tahansa kirjakaupasta tai äänikirjapalvelusta tai täältä.

Kuvaaja: Olga Poppius-Grego / Studio Fotonokka

Kuvaaja: Olga Poppius-Grego / Studio Fotonokka

Lopeta yksinpohdinta - viimeinen mahdollisuus tilata yksilömentorointi tammikuulle

Yksilömentorointi on tehokas apu sinulle oman suunnan kirkastamiseksi, vahvuuksien hahmottamiseksi ja tavoitteelliselle etenemiselle kohti omannäköistäsi, motivoivaa työelämää. Olen kokenut ja koulutettu johtamisen ja mentoroinnin ammattilainen. Koulutustaustani on filosofian maisteri, YJEAT, Certified Business Mentor, tradenomi YAMK. Koulutuksen kautta ei voi kuitenkaan omaksua työelämän tärkeintä oppia, vaikeiden tilanteiden ja onnistumisten myötä karttunutta käytännön osaamista. Sitä minulle on kertynyt monipuolisesti niin taidemuseon johtajana, oman urani radikaalissa muuttamisessa kuin kymmenien asiantuntijoiden ja johtajien ammattimentorina.

Tammikuun 2020 yksilömentorointipaikat ovat lähes täynnä. Kaksi uutta mentorointavaa mahtuu vielä mukaan. Varaa paikkasi pian, viimeistään ke 18.12.

Klikkaa ylläolevaa ‘Varaa paikkasi pian’ -linkkiä, kerro lyhyesti tilanteesi ja lähetä lomake. Minä vahvistan pian mukaanpääsysi tammikuussa 2020 alkavaan, tavoitteelliseen ja sinulle räätälöityyn ammattimentorointiin.

Lue tästä: yksilömentoroinnin lisätiedot, hinnasto ja palautteet
Lue tästä:
lisätiedot taustastani ja kokemuksestani


Ota pian yhteys, uudistetaan yhdessä työelämäsi!

Kati Huovinmaa, ammattimentori
kati(a)Huovinmaa.com | 040 572 9369

Kuva: Tapio Ranta-aho /Studio Fotonokka

Kuva: Tapio Ranta-aho /Studio Fotonokka

"Ehdinkö tilata vuoden 2019 koulutusrahalla?" Kyllä ehdit!

Puhelimeni soi yhä tiuhempaan tahtiin vuoden lähestyessä loppuaan. On ollut hauska huomata, kuinka edelleen työpaikoilla on käyttämätöntä koulutusrahaa vuodelle 2019. Voit tilata minulta koulutusrahalla esimerkiksi räätälöityä yksilömentorointia monenlaisiin tarpeisiin: asiantuntijan motivaatiota nostamaan, vahvuuksia hahmottamaan, tulevaisuutta ennakoimaan, johtajuuden eri puolia valottamaan.

Yksilömentorointi on tehokas apu myös työpaikan erityisiin, ajankohtaisiin tilanteisiin, joihin tarvitaan ulkopuolisen luottoammattilaisen näkemystä. Kokemukseni ja pätevyyteni antavat vastaukset moniin kysymyksiin. Lue lisää, tutustu tarkemmin ja tilaa.

Kun tahdot tilata tämän vuoden koulutusrahalla mentorointipalveluita,
ota yhteys to 12.12. mennessä: kati@huovinmaa.com | 040 572 9369

Ehdimme hyvin käynnistää yhteistyömme tämän vuoden puolella ja laskutuskin hoituu helposti ennen vuoden viimeistä päivää. Ensimmäinen mentorointitapaaminen voidaan järjestää heti tammikuussa, jos joulukuu on jo liian ruuhkainen. Tutustu palautteisiin ja tilaa.

Kati Huovinmaa, ammattimentori
kati@huovinmaa.com | 040 572 9369
Fil. maist., YJEAT, Certified Business Mentor, tradenomi YAMK

Kati Huovinmaan kuva: Olga Poppius / Studio Fotonokka

Kati Huovinmaan kuva: Olga Poppius / Studio Fotonokka

Lomasi jälkeen kohti uutta suuntaa?

Loma on hyvää aikaa ottaa hetki aikaa pohdinnoille oman uran nykytilanteesta ja uudesta suunnasta. Jo kymmenet eri alojen johtajat ja asiantuntijat ovat ottaneet merkittävän askeleen ja lähteneet mukaan minun matkaani. Palautteet puhuvat puolestaan. Elokuusta alkaen vapautuu taas muutamia mentorointipaikkoja. Kyseessä on intensiivinen, eteenpäinsuuntaava prosessi, joka räätälöidään juuri sinun tilanteeseesi sopivaksi. Tutustu yksilömentorointipaketteihin täällä ja ota rohkeasti yhteys.

Kuva: Tapio Ranta-aho /Studio Fotonokka

Kuva: Tapio Ranta-aho /Studio Fotonokka

Sain vaikuttavaa palautetta - lue lisää

Osaan tietysti itse kertoa, mitä palveluita yritykseni tarjoaa. Parhaiten kokemuksen osaa kuitenkin kertoa hän, joka on saanut itse kokea hyödyn asiakkaan näkökulmasta. Oli kyseessä yksilömentorointi, muutosjohtoryhmän jäsenyys tai organisaatioapu, asiakas tietää parhaiten.

Sain palautetta:

Mentorointi ylitti täysin kaikki odotukseni

Heti ensimmäisen tapaamisen jälkeen olin ällikällä lyöty, ja mentorointi ylitti täysin kaikki odotukseni. Katilla ja minulla on aika erilaiset taustat, mutta silti tuntui, että Kati tajusi heti monia asioita, joita en ollut itse ikinä tunnistanut itsessäni, ja hän sai mentorina minut ymmärtämään, miten nämä asiat ovat vaikuttaneet työhöni ja omaan ammattikuvaani.

Mikä parasta, Kati osasi heti antaa hyvinkin konkreettisia neuvoja ja asetti minulle kysymyksiä ja tehtäviä, joista ymmärsin heti voivani ammentaa oman tilanteeni kehittämiseen parempaan suuntaan. Olen huomannut itsekin jo valtavaa kehitystä itsessäni ja huomaan palaavani Katin neuvoihin ja yhteisiin keskusteluihimme.

Kati on opettanut minulle paljon esimerkiksi priorisoinnista, ylpeydestä ja itsensä arvostamisesta, joka näkyy varmasti myös muille. Odotan suurella innolla jatkoa mentoroinnille.

- Mia Lavanti, markkinointipäällikkö, Wolt Oy

Lue lisää palautteita täältä ja lähde mukaan matkaani:
www.huovinmaa.com/palautteet

Kati Huovinmaa, muutosjohtaja & ammattimentori
kati@huovinmaa.com 040 572 9369