Miten päästä irti työttömyyden häpeästä? Ota ammattimentorin vinkit avuksesi

Työssäni ammattimentorina kohtaan aivan liian paljon häpeää, vääristäviä uskomuksia ja haitallisia mielikuvia. Nämä kaikki hidastavat mentoroitavien oman työelämän haltuunottamista ja siinä edistymistä. Pahimmillaan raskaat ja kyseenalaistamattomat työelämän myytit eivät ainoastaan jarruta, vaan saavat ihmisessä aikaan totaalisen stopin. On tärkeää pitää avointa keskustelua yllä ja uskaltaa tuoda esiin vaikeitakin aiheita. Siksi murran työelämän haitallisia myyttejä yksi kerrallaan. Aloitan aiheesta, joka on juuri nyt pinnalla: työttömyys ja siihen liittyvä turha häpeä.

Kirjassani Radikaali unelma - Näin johdat muutoksen (2020) nostan päivänvaloon 10 työelämän myyttiä, joista yksi on työttömyyden häpeä. Tämä myytti on tullut todeksi yhä useamman ihmisen elämään, ja aivan liian moni mentoroitava kertoo minulle nytkin työttömyyden häpeästä. Siksi päätin toimia.

Et todellakaan ole yksin

Yhä useampi ihminen alasta riippumatta kohtaa uransa varrella työttömyysvaiheita. Olemme harhapoluilla niin kauan, kun emme puhu työttömyydestä luontevana osana työelämää. Työttömyyden häpeä voi pahimmillaan rampauttaa ammattilaisen. Se murentaa osaamisen hahmottomaksi mössöksi ja saa uskomaan, että avoinna olevaan työpaikkaan löytyy aina joku parempi, joku joka ei juuri nyt ole työtön. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan kyse on haitallisista mielikuvista, jotka voivat ottaa vallan työttömyyden osuessa omalle kohdalle.

Älä anna valheellisen somevirran lannistaa

Nykyaika on toisinaan tosiasioita ja mittakaavaa räikeästi vääristävä. Monet uskovat LinkedInin ja muiden foorumeiden makeansuloisiin menestystarinoihin. Omat perimmäiset arvot, vahvuudet ja uusi suunta jäävät usein hahmottumatta, jos vilkkaasti surraavasta työelämästä ei saa edes pientä irtiottoa. Parhaimmillaan juuri työttömyysjakso antaa mahdollisuuden ottaa ensimmäistä kertaa kunnon etäisyyden hektisestä ja kuluttavasta työelämästä. Työttömyyden myötä toteutuneita myönteisiä irtiottoja työelämästä nostetaan esiin yhä aivan liian harvoin. Esimerkiksi omien arvojen löytyminen ajoittuu usein juuri tähän aikajaksoon. Etäisyys auttaa hahmottamaan, mitkä työelämän tilanteet ja ilmiöt ovat olleet arvojen mukaisia tai niiden vastaisia ja mitä kohti haluaa seuraavaksi edetä.

Mitä jos ei vain pääse eteenpäin?

Klisee, mutta totta: aika auttaa missä tahansa kriisissä. Työttömyyden aiheuttamassa kriisissä on se paha puoli, että aika voi syventää työttömyyteen liittyviä kielteisiä tunteita – vahingollisen myytin luomia vääristyneitä uskomuksia. Mitä useampi työnhakuyritys päättyy pettymykseen ja mitä pidempään yksin murehtii osaansa, sitä vaikeammaksi tilanne muuttuu, ja sitä hankalampi ajatusmalleista on murtautua ulos. Onneksi kokeneen ammattilaisen apua on saatavissa. Tavoitteellinen yksilömentorointi on tehokas apu työttömyyden myyttien murtamiseksi ja uuden työelämän polun hahmottamiseksi.

Kerro toiveesi, voit saada Radikaali unelma -kirjani omaksesi: Minkä työelämän myytin tahdot seuraavaksi käsittelyyn ammattimentorin näkökulmasta? Jokaisen Räjäytetään myytit -blogikirjoituksen yhteydessä lähetän kirjani omistuskirjoituksella ja signeerauksella yhdelle blogin lukijalle. Osallistu kirjakampanjaan lähettämällä toiveesi otsikolla MYYTTI osoitteeseen kati@huovinmaa.com.

Kati Huovinmaa, muutosjohtaja, ammattimentori & tietokirjailija