Työttömyys on luonteva osa työelämää

Näennäisen kevein askelein urallaan etenevien menestyjien areena, SuomiAreena, antoi paljon ajattelun aihetta. Yksi minulle antoisimmista tilaisuuksista oli virallisen ohjelman liepeille organisoitu piknik, jolla eri alojen osaajat pääsivät tutustumaan ja verkostoitumaan. Tapaaminen alkoi esittelykierroksella.

Illan edetessä piknik-piiri pieneni pienenemistään ja lopulta jäljelle jäi vain pieni määrä osallistujia. Sitten aloimme päästä varsinaisiin, aidosti puhutteleviin ja mietityttäviin ytimiin.

Kulttuuriimme kuuluu, että usein esittelemme itsemme työn kautta, vaikka kyseessä olisi täysin epämuodollinen tilaisuus. Se on tapa, jonka voisi hyvin kyseenalaistaa. Harvempi kuitenkaan määrittelee elämänsä tärkeimmäksi asiaksi juuri työn. Miksi se kuitenkin kerrotaan ensimmäiseksi?

Tämä tapa luonnollisesti entisestään korostuu SuomiAreenan kaltaisissa tapahtumissa, joissa työllä ja uralla on erityinen merkitys. Miltä työttömän tuntuu esitellä itsensä tällaisessa yhteydessä, jossa alkuasetelma on erityisen uraorientoitunut? Tästä pääsimme piknikillä avoimesti puhumaan.

Miltä työttömän tuntuu esitellä itsensä tällaisessa yhteydessä, jossa alkuasetelma on erityisen uraorientoitunut?

SuomiAreenan edetessä pääsin seuraamaan Suomen Mentoreiden ja muiden toimijoiden loistavasti järjestämää AllYoungPanelia, jossa nuoret pohtivat työn tulevaisuutta. Suomen Mentoreiden yksi mainioista aktoreista, Anna Lehtonen, toi hienosti esiin mielipiteensä siitä, kuinka työttömyys on osa työelämää siinä missä työn tekeminenkin, vailla sen kummempaa arvoasetelmaa. Juuri näin!

Työttömyys on osa työelämää siinä missä työn tekeminenkin, vailla sen kummempaa arvoasetelmaa.

Hyvin moni kohtaa uransa varrella työttömyyden vaiheen tai useampia vaiheita. Miten työttömyyden taakkaa ja stigmaa saisi kevennettyä? Työttömyydestä pitäisi enemmän puhua luontevana osana työelämää. Oleellista on myös se, kuinka sinut itse on työttömyytensä kanssa. Pystyykö vaiheen kertomaan muille esimerkiksi oman itsensä kehittämisen tai omien arvojensa pohdinnan näkökulmista, luottaen tulevaisuuteen vai onko epätoivo ja häpeä epäonnistumisesta alkanut kalvaa? Vaikea teema, muttei kuitenkaan mahdoton!

Kuulisin enemmän kuin mielelläni sinun näkemyksiäsi tästä teemasta. Kuulostaako tutulta, mitä ajatuksia herää?

Kati Huovinmaa, suunnanmuuttaja, tuleva entinen taidemuseon johtaja
www.huovinmaa.com - kati@huovinmaa.com

 

Minun tarinani

Me kaikki kannamme itsessämme lukuisia tarinoita ja rooleja. Nyt kerron sinulle oman työurani tähänastiset vaiheet ja valotan ammatillisia roolejani.

Nuorena kuvataideharrastus helpotti suuntaamaan Helsingin Kuvataidelukioon, mutta en kuitenkaan tahtonut kuvataidetta ammatikseni. Lukiossa motivoiduin taidehistorian opiskelusta ja päädyin Helsingin yliopistoon. Valmistuin maisteriksi 2002.

Eniten on opettanut käytännön työelämä. Työskentelin 19 pätkätyösuhteessa eri taidemuseoissa ennen vakituista työsuhdettani. Etenin vuosien mittaan asiantuntijasta johtajaksi. Vuodesta 2010 alkaen olen johtanut Vantaan taidemuseota.

Muutos täytyy toteuttaa

Suurin yksittäinen onnistumiseni tähänastisella urallani on museon brändin radikaali muutos. Johdin muutoksen Vantaan taidemuseosta katutaiteeseen, performanssiin ja graffitiin erikoistuneeksi Artsiksi. Kävijämäärät tuplaantuivat, maine kiiri ja olimme ehdolla Vuoden museoksi. Opin paljon muutoksesta, motivoinnista, viestinnän merkityksestä sekä myös ihmisten erilaisuudesta muutosprosessissa. Opin myös, miten suuri energia on parhaimmillaan siinä flowssa, jolla yhdessä saadaan isoja muutoksia aikaan.

Museoala motivoi vuodesta 1996 alkaen minua pitkään ja sitten tuli vaihe, jolloin aloin kaivata muutosta. "Jos toteutan koko urani museoissa, otsaani tatuoituu kohta oma inventointinumero". Tätä lausetta aloin pohtia yhä useammin, kun puolet elämästäni olin työskennellyt museoissa.

Uusi suunta

Aloin hiljalleen haaveilla toisesta maisteritasoisesta, tällä kertaa kaupallisesta tutkinnosta. Nyt olen opintovapaalla ja valmistun tämän vuoden joulukuussa Haaga-Heliasta, suuntautumisena liiketalous ja liiketoiminnan kehittäminen. Opiskelen samalla myös sertifioiduksi Business Mentor -ammattimentoriksi.

Olen ottanut henkisesti turpaani, olen pistänyt itseni likoon ytimiä myöten, mutta radikaali muutos vaatiikin sitä.

Olen utelias, eteenpäinsuuntaava ja voimakkaan tavoitteellinen ihminen. Sytyn erityisesti hyvästä ammattijohtajuudesta, johtajuuden tulevaisuudesta sekä erilaisten ihmisten ja organisaatioiden auttamisesta eteenpäin muutoksessa.

Taidemuseon johtajana pääsin mentoroimaan pro bono -ohjelmissa: Suomen Mentoreissa ja Value Based Leadership -ohjelmassa sekä museoalan johtamiskoulutuksessa. Erityisesti Suomen Mentorit ry on tarjonnut minulle uusia ulottuvuuksia ja oivalluksia mentorina. Huomasin ennen pitkää olevani hyvä mentori. Perustin oman muutosjohtajuuteen ja ammattimentorointiin keskittyvän yrityksen viime syksynä. Minulla on yli 30 asiakasta ja olen intoa täynnä.

Kesäkuussa oli oikea hetki ilmoittaa työnantajalle, etten enää palaa takaisin. Se selkeytti ja helpotti ajatuksiani, sillä kuten muuan viisas totesi: "Voit olla vain yhdessä paikassa."

Pääsinkö helposti tähän pisteeseen? En, en todellakaan. Olen ottanut henkisesti turpaani, olen pistänyt itseni likoon ytimiä myöten, mutta radikaali muutos vaatiikin sitä. Jos ei tunnu missään, ei aitoa muutosta tapahdu.

Tarvitsetko sinä muutoksen urallesi tai sparrausta organisaatiollesi? En voi tehdä muutosta puolestanne, mutta voin keventää matkaanne. Tervetuloa mukaani!

Kati Huovinmaa, muutosjohtaja & ammattimentori
kati@huovinmaa.com

 

 

Järki vai tunteet? MiB-alustukseni luvassa lokakuussa!

Sain kesän keskelle mielenkiintoisen kutsun päästä vetämään tilaisuuden muutoksen johtamisen näkökulmasta Mothers in Business Helsinki -mingle-tapaamiseen 23.10. Illan vetävänä teemana on 'Järki vai tunteet - Miten käsitellä emootioita organisaation muutoksessa'.

Käsittelen sitä, miten tunteet otetaan tai pitäisi ottaa huomioon johtajuuden näkökulmasta organisaatioissa, joita leimaa jatkuva muutos.

Olen otettu, että minut kutsuttiin mukaan. Teema osuu osaamiseni ytimiin ja MiB on tunnettu tasokkaista tilaisuuksistaan ja  eteenpäinvievästä menostaan.

Mikäli kuulut MiB-jäsenistöön, olet erittäin tervetullut mukaan tilaisuuteen! Lisätietoja luvassa!

Kati Huovinmaa, muutosjohtaja & ammattimentori

 

Nyt se on julkistettu! Muutosbiisit-soittolista

Tässä se on! Muutosbiisit-lista!

Ihan huippua, kuinka jengi lähti yllättäviltäkin tahoilta kertomaan omat muutoksissa edesauttaneet biisinsä. Kirjo on laaja! Muutosbiisit-lista löytyy Spotifysta ja sinne pääsee nyt kuka tahansa vielä lisäämään omia muutosbiisejään.

Tervetuloa mukaan, kuuntelemaan, jakamaan, fiilistelemään ja toteuttamaan muutoksia - isoja ja pieniä!

-Kati, muutosjohtaja & ammattimentori

Superihmismyytti

Minua on pidetty superihmisenä. Olen kuullut tämän useista suunnista, useita kertoja. Tämä hämmentää minua ja vetää mietteliääksi. En pidä itseäni superihmisenä. Käytän kyllä paljon aikaa sen pohtimiseen, mikä minulle on tärkeintä ja tietoisesti teen sellaisia valintoja ja asioita, jotka vievät hitaasti tai nopeammin minua kohti arvojeni mukaisia päämääriä. Kyseessä on eräänlainen oman elämäni strategia. Toisinaan olen kasvotusten heikkouksieni kanssa ja taas etenen niistä oppineena kohti uusia vaiheita.

Kotini ei kenties ole aina siisti, eikä pihassamme kasva vuodenaikoihin synkattu kukkapenkki. Sen sijaan käytän elämäni tunnit yhä enemmän arvojeni mukaisiin asioihin. Tämä saattaa kenties näyttäytyä ulospäin jonkinlaisena superihmisyytenä. Olen kuitenkin omasta mielestäni kaukana ylimaallisesta supertyypistä.

Meillä kaikilla on vuorokaudessa sama määrä tunteja. Mihin tuntimme käytämme?

Olen tähän mennessä, tässä kirjoituksessani tuonut ilmi mielipiteitä, sekä muiden että omiani, ja yhtä ainoaa totuutta ei ole. Se on kuitenkin kaikille totta, että meillä kaikilla on vuorokaudessa sama määrä tunteja. Mihin tuntimme käytämme? Kuluvatko tuntimme arvojemme mukaisiin tekoihin ja ajatuksiin vai valuvatko ne johonkin toisarvoiseen ja yhdentekevään? Entä mitkä ovat meidän omat arvomme? Sekin on yhden arvokkaan ajattelun kohde ja siihen kannattaa käyttää paljon aikaa omista tunneistaan.

Juuri nyt omat arvoni ovat rohkeus, vapaus ja oikeudenmukaisuus. Arvoni ovat kuitenkin prosessissa ja ajan myötä ne tulevat vielä hioutumaan ja muuttumaan. Minulla on oma arvomentori, ei mitään superihmispalvelua sekään, vaan arvojeni mukaisesti tarpeeseeni ilmaantunut apu.

Ihmisen, joka hakeutuu luokseni joko mentoroitavaksi tai saamaan johtajuussparrausta organisaation muutoshakuisuuteen, ei tarvitse olla superihminen. Pelkkä ajatus on hullu! Mitä syvemmissä vaiheissa on uskaltanut koetella itseään, kohdata omat heikkoutensa ja piirtää uudet äärirajat osaamiselleen ja rohkeudelleen, sen pidemmälle pääsee. Tällä matkalla minä autan, jos niin tahdot.

Päämääränä ei ole superihmisyys, vaan yhä tietoisempi, oman näköinen elämä.

Kati Huovinmaa, muutosjohtaja & ammattimentori - kati@huovinmaa.com

 

Varaa mentorointipaikkasi

Lomani aikanakin voit varata mentorointipaikkasi!

Palaan takaisin lomalta jälleen to 12.7. Mentorointivarausten määrä kotisivujeni avaamisen jälkeen on ilahduttanut. Seuraavat vapaat ajat löytyvät elo-syyskuulta. Jo ennen lomaltapaluutani voit varata
ryhmä- tai yksilömentorointipaikkasi.

Rentouttavaa & iloista kesää!

Kati Huovinmaa
Muutosjohtaja & ammattimentori

Loista työnhaussa! Täsmävinkkini eteenpäintahtoville.

Olen lukenut urani aikana satoja hakemuksia ja haastatellut useita kymmeniä ihmisiä. Auttaakseni muita onnistumaan työnhaussa ja erottautumaan joukosta, kokosin vinkkejä työnhakuun. Näin loistat!

  • Ensivaikutelma ja loppusilaus ovat tärkeitä sekä hakemuksessa että haastattelussa, elämässä ylipäätään. Miten tulet esiin, miten jäät mieleen? Mieti tätä huolella.
     

  • Työnantajaa kiinnostaa usein ennen kaikkea tietää, mitä erityistä juuri sinun osaamisesi ja taustasi tuovat mukanaan uuteen työpaikkaan? Mielestäni tämä on yksi tärkeimmistä asioista ja se kannattaa tuoda selkeästi esiin. Kerro omat ambitiosi siten, että ne tuovat hyötyä ja iloa työnantajan näkökulmasta.
     

  • Älä tuo esille ensisijaisesti heikkouksiasi! Jollei sinulla ole vahvaa kokemusta kaikista hakuilmoituksessa mainituista osa-alueista, lienee rohkaisevaa ajatella, että harvoilla on. Tärkeää on se, miten tuot ilmi omia vahvuuksiasi.
     

  • Valmistaudu vastaamaan, mikäli haastattelussa erikseen kysytään seikkoja, jossa et vielä ole vahvoilla. Hienoa on, jos voit myös kertoa, miten olet valmis vahvistamaan osaamistasi tulevaisuudessa ja miten tässä olet aiemminkin käytännössä onnistunut.
     

  • Ole hakemuksessa napakka, ytimekäs ja kirjoita virheettömästi. Siis täysin virheettömästi.
     

  • Vältä konditionaalia, lisää vakuuttavuutta: "minä toisin tähän työpaikkaan.." > mieluummin: "minä tuon tähän työpaikkaan.."
     

  • Lue huolella hakuilmoitus ja vastaa omalla hakemuksellasi siihen. Luetuta hakemuksesi luottokavereillasi ja pyydä suoraa palautetta eri näkökulmista, luota kuitenkin omaan näkemykseesi. Nyt on kyseessä sinun hakusi ja hakemuksesi.
     

  • Arvostan arvoja. On hienoa kuulla, jos työnhakija on miettinyt oman elämänsä arvot ja on valmis kertomaan niistä. Valmistaudu myös kertomaan, miten omat arvot osuvat työpaikan arvoihin.
     

  • Tutustu työnantajaan: tutustu verkkosivuihin, strategiaan ja somevirtaan, käänny ihmisten puoleen, jotka siellä työskentelevät.
     

  • Tämä on paljon tärkeämpää haastattelussa kuin mikään yksittäinen vastaus: Ole ikään kuin jo olisit osa uutta työyhteisöäsi.
     

  • Lisää hakemukseen mukaan suosittelijoiden yhteystiedot (2-3 ok), tai vaikka lyhyet suosittelijoiden luonnehdinnat sinusta. Arvostan, jos suosittelijoihin sisältyy myös nykyinen esihenkilösi, mikäli olet vaihtamassa työpaikasta toiseen. Tietenkin ymmärrän, ettei tämä aina ole mahdollista.
     

  • Mieti jo etukäteen, mitä itse kysyt työnantajan edustajalta, jos haastattelussa annetaan siihen mahdollisuus. Mielestäni sellaiset kysymykset ovat parhaita, joilla hakija osoittaa vielä jotain ekstraa omasta motivaatiostaan avoinna olevaa työtehtävää kohtaan.
     

  • Palkka on tietysti oleellinen asia ja se on tieto, joka työnantajan tulee kertoa kysymättäkin.
     

  • Keskity kuuntelemaan ja vastaa haastattelussa esitettyihin kysymyksiin, älä niiden ohi.
     

  • Katso silmiin, kättele lujan luotettavasti, ole ajoissa, ole skarppi, hymyä huuleen ja jännitys ei haittaa, päinvastoin. Ainakin minulle se on merkki siitä, että on tosissaan.

Paljon onnea matkaan!

Toivottavasti näistä vinkeistä on iloa.

Kati Huovinmaa
Muutosjohtaja & ammattimentori
kati@huovinmaa.com